sunnuntai 21. elokuuta 2011

VITSI NIMELTÄ ETANAVOIDE


Ostin innoissani Baba de Caracolin nk.Etanavoidetta. Olin lukenut paljon hyvistä hoitotuloksista erilaisten ihovaurioiden hoidossa. Itsellenikin on kertynyt erinäisiä arpia vuosien varrella ja ajattelin, että vihdoinkin saan edes häivytettyä niitä.

Aloin käyttää aamuin illoin päivä-/yövoidetta (Regenerating Cream)sekä vartalovoidetta.
Päivä-/yövoide on kermamaista ja hyvin imeytyvää. Käytin sitä pääasiassa kasvoihin, polveen ja lantiolle. Oli siis vaaleaa ja punaista arpea sekä kasvojen iho yleisesti. Voide sisältää etanaseerumin lisäksi koentsyymi Q10:tä, elastiinia, allantoiinia, glykolihappoa ja retinolia kokonaisvaikutuksen tehostamiseksi. Lisäksi vasta nyt huomasin EDTA:n(kerääntyy vesistöön, on kaloille ja vesieliöille myrkyllistä), jota en tuotteisiini salli.
Vartalovoidetta olen käyttänyt nimensä mukaisesti. Koostumus on tosi löysä, mutta imeytyy ihan ok. Kosteutus ei kumminkaan minulle riittävää.

Voitte lukea tuotteesta artikkelin täältä, johon minäkin uskoin ennen testausta.

Valitettavasti rahat menivät kankkulan kaivoon. Iholleni ja arvilleni ei ole tapahtunut yhtään mitään. Purkit ovat tyhjät ja arvet tallella. maahantuojalta en ole saanut meiliini vastausta, kun kyselin miten tämä on mahdollista. Lisään sen sitten tähän, jahka saan.
24.8 -NYT VOIT KATSOA NATURA MEDIAN VASTAUKSEN KOMMENTIT OSIOSTA

Nyt sitten mielelläni kuulisin muiden mielipiteitä, jotka ovat tuotteita käyttäneet. Toivottavasti paremmilla tuloksilla kuin minä!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

TAHDOTKO PUHDISTAA KOTISI ILMAN KEMIKAALEJA -PELKÄLLÄ VEDELLÄ?


Tämä tuote, Ionator EXP, on aivan uskomattoman hieno keksintö!
Olen testannut ja käyttänyt sitä jo kuukausia töissä ja halusin myös katsoa mihin se kotioloissa pystyy. Sain siis testiin sen myös kotiin ja voin vakuuttaa, että kaikki mahdolliset paikat on tullut kokeiltua, mitkä kestävät vettä.

Eli, tiivistetysti; pystyn siivoamaan koko kodin pelkällä vedellä!!!Laite ionisoi tavallisen hanaveden, jolloin se pystyy irrottamaan likaa.Voisiko olla ekologisempaa siivoamista? Lisäksi se tappaa oikein käytettynä 99,9% mm. salmonellan, listerian ja H1N1-viruksen. Voit lukea maahantuoja Sandboxin sivuilta lisää laitteen toiminnasta ja mitä ionisointi tarkoittaa kohdasta "katso tuote-esite".

Ionatorilla suositellaan puhdistuskohteiksi lasi- ja peilipintoja, teräs-, keraamiset-, laminaatti- ja puupinnat sekä paljon muuta. Toisin sanoen kaikki mikä kestää vettä on mahdollista puhdistaa tällä ja hyvälaatuisella mikrokuituliinalla.

Laite on ihanteellinen mm. kouluihin, kahviloihin, ravintoloihin, toimistoihin sekä odotustiloihin. Myös koti- sekä allergiasiivous tehostuu Ionatorin avulla aivan uudelle tasolle. Ionator auttaa pitämään usein käytetyt sekä kosketellut pinnat sekä ympäristöt puhtaana ja turvassa haitallisilta bakteereilta.

Itse käytin laitetta melkeinpä lattiasta kattoon; koko keittiö(mm.rasvat irtoaa hyvin), jääkaappi, peilit, lattia, kylpyamme, suihkukaappi, pesualtaat, seinistä tahroja, wc, huonekalut, ikkuna, sohva...Ja voin rehellisesti sanoa, että kaikki tuli puhtaaksi ja tahrattomaksi. Mutta, hyvä lopputulos vaatii laadukkaita mikrokuituliinoja, joilla on hyvä imuteho. Itse ostin Sini-tuotteita, jotka toimivat hyvin, mutta jonkun halpismerkin ei taas toiminut lainkaan.Sandboxin edustaja kertoi itse ostavansa maalaismarkkinoilta saatavia isoja keltaisia liinoja, joilla on hyvä imuteho.

Hyviä puolia on siis paljon, entäs huonot?
-hinta,n.350€
-laite on isohko ja pelkään sen koko ajan kaatuvan ja hajoavan. Tosin töissä on kaatunut moneen otteeseen ja toimii edelleen.
Eipä tule muita mieleen.

Laitteen mukana tulee laturi.Yön yli latasin kaksi kertaa reilun kuukauden aikana ja vieläkin jäi virtaa eli vie vähän sähköä. Sitten vain hanasta säiliöön vettä ja suihkuttelemaan, äärettömän helppoa!

Laitteesta on olemassa myös sirompi malli kotikäyttöön(ei saa vielä Suomesta), mutta kokemuksen perusteella valitsisin silti tämän EXP:n HOM:n sijaan. Voit käydä kumminkin tutustumassa HOM:iin täällä. Lisäksi kannattaa käydä lueskelemassa sivun alareunasta "question and answers", jotta saa kuvaa laitteen toiminnasta ja käyttötavoista.Suomalaisilta Sandboxin sivuilta löytyy myös videoita ja paljon mielenkiintoista lueskeltavaa.

Kysykää ihmeessä, jos kiinnostuitte laitteesta.

SUOSITTELEN!!! Voisiko olla ihanteellisempaa siivousvälinettä vaikkapa lapsiperheessä, jossa kaikenmaailman pöpöt jylläävät lähes tauotta?

keskiviikko 3. elokuuta 2011

VIHDOINKIN TÄYDELLINEN PESUTULOS



Kyllä tätä onkin etsitty ja monia testattu matkan varrella. Mutta nyt on löytynyt onnellinen voittaja sarjassa astianpesukoneaineet;Attitude!!! Meidän pesukoneessa(siis toisinsanoen aiemmin testatuissa pesuaineissa) kun on ollut sellainen probleema ettei tiski ole pesun jäljiltä aivan puhdasta. Sitä on käynyt ihmettelemässä pesukoneenkorjaaja ja aina olen yhden testatun tuotteen jälkeen vaihtanut merkkiä, kun mikään ei auta. Välillä aina erehtyy luulemaan jotain hyväksi, mutta loppupeleissä se ei toimikaan. Mutta nyt se on todistettu ettei koneessa ole vikaa vaan aineissa. Tästedes saan puhtautta nitiseviä astioita!

Monesti astianpesukoneaineita mainostetaan sillä, että ne ovat fosfaatittomia. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa ettei se tarkoita automaattisesti, että tuote olisi ekologinen; Attituden pesuaineesta ekologisen tekee se, että siinä ei myöskään ole petrokemikaaleja, väriaineita tai synteetisiä hajusteita.Ne ovat myös vegaaneja ja täysin biohajoavia."Mukamas-ekologisia" termejä ja mainoslauseita on maailma jo niin pullollaan ettei niissä mukana pysy mikä on oikeasti ekologista ja mikä ei.

Lisäksi Attitude taistelee tosissaan ilmastonmutosta vastaan; he istuttavat puita ja vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä niin, että hiilijalanjälki on laskenut nollaan.Tässäpä haastetta muillekin!

Voin suositella tässä samalla käsitiskiainetta, joka hoitaa mainiosti hommansa.
Kun selailin Attituden tuotteita, löysin taas jotain uutta kiinnostavaa; luonnonmukainen ilmanraikastin.Sellainen täytyy saada, kun vastaan tulee.

Onko teillä kokemuksia Attituden tuotteista?

Ps.Pahoittelut heinäkuun hiljaiselosta, unohdin mainita lomailusta...olen testannut lomalla paljon hyviä tuotteita, joista juttua lähiaikoina lisää!