perjantai 31. joulukuuta 2010

MIKSEI ILOTULITTEIDEN RÄJÄYTTELYÄ KIELLETÄ VÄHINTÄÄN YKSITYISHENKILÖILTÄ??


Tuota kovasti ihmettelen. Toki ammattilaisten ilotulitteet ovat kauniita katseltavia, mutta pärjäisimme kyllä varmasti ilman niitäkin.

Huolestuttavaa toki on ihmisten vammautuminen ilotulitteista, mutta myös luonto huolettaa minua paljon. Vaikka ilotulitteiden myrkkyjä tutkitaan, en voi millään uskoa, että esim. Kiinan tehtaissa kiinnitetään huomiota myrkyttömyteen, raketin "arvot" piilevät muualla.

Kun Joulun alla lehdissä ja keskustelupalstoilla käytiin vuoropuhelua raketeista löytyneistä myrkyistä,Turvatekniikan keskus Tukesin kommentit olivat aivan käsittämättömiä; yli-insinööri Harri Roudasmaan mukaan myrkkykysymys on sivujuttu. Normaali kuluttaja altistuu niihin vain yhtenä iltana vuodessa, joten siitä ei ole akuuttia hengenvaaraa. Ja sisältäväthän ne muitakin myrkkykemikaaleja kuin löydetyt lyijy ja HCB, mm.raskasmetalleja. Siis mitä????

Myrkyt ovat siis tiedostetusti sallittuja? Ei mene jakeluun!
Ehkä kuluttajan altistus ei tosissaan ole suuren suurta, mutta entäs valmistajat ja luonto? Mitä tapahtuu, kun raketti on räjähtänyt? Eikö ne jätökset ja myrkyt fysiikan lakien mukaan putoa alas? Ja mitä alhaalla on? Luonto, metsät ja vedet. Ei kai kukaan väitä etteivät raskasmetallit vaikuta maaperään ja vesistöön? Sinne mistä marjat poimitaan ja kalat ongitaan? Olenko väärässä?

Vetoomus siis sinulle luonnonystävä, valista myös ystäviäsi tästä tärkeästä asiasta ja lahjoittakaa ilotuliterahat hyväntekeväisyyteen! Ja huom: Jos valatte tinaa, käyttäkää viimevuotiset uudestaan, sekin kun on ongelmajätettä.

Ihanaa vuodenvaihdetta ja kemikaalittomampaa vuotta 2011!!

LUOMUJOULUN muistelot


Vaikka Joulusta on "jo" viikko ja vuosi kovaa vauhtia vaihtumassa, palaisin vielä hetkeksi Joulun tunnelmiin.

Tänä vuonna ostin ensimmäistä kertaa Ruohonjuuresta soija- ja vehnäproteiinista tehtyä "kalkkunaa". Vieraittemme mielestä oli yllättävänkin hyvää, mutta itse en siitä kovastikaan innostunut, jäi kyllä kokeiluksi. Väkisin söin sinapin kanssa ettei ruokaa menisi roskiin, mutta en kyllä toista kertaa osta. Maku oli pahvinen.Viime jouluna tein pähkinä-tofumureketta, joka oli ehkä vieläkin pahempaa. Jos joku siis on löytänyt hyvän kinkunkorvikkeen, vinkkejä kaivataan!

En välitä muutenkaan hirmuisesti perinteisistä jouluruoista, joten nautinkin kasviksiin perustuvan modernimman joulupöydän laittamisesta. Ensi Jouluksi aion kaivella lisää raakaravintoresptejä. Luonnollisestikin kaikki ruokamme oli valmistettu luomusta ja siitä sain ehkä suurimman tyydytyksen. On vain niin upeaa, kun tietää syövänsä puhtaita elintarvikkeita! Mietiskelin myös miten voisin enemmän valmistaa itse ja kokeilinkin tehdä mm. torttujen luumuhilloa. Siitä tuli oikein mainiota; 300g luomuluumuja,jotka pehmitin keittämällä vähässä vedessä(vähemmän energiaa olisi kulunut, jos olisin muistanut laittaa yöksi likoamaan), soseutus ja sopivasti perunajauhoja sekaan. Yhtään sokeria ei tarvinnut, mutta kanelia ripsautin hieman.Täydellistä, ei ainoatakaan E:tä eikä ylimääräistä sokeria. Ensi vuonna kokeilen tehdä torttutaikinan speltistä ;). Kunhan vain silloin jo saisi luomumargariinia Suomestakin!!

Muutamaa tummaa luomusuklaata ostin kaupasta, mutta muut teimme itse. En ollutkaan aiemmin kuorruttanut taateleita tummalla suklaalla, mutta siitä muodostui ehdoton hitti perheessämme.Vaikka taatelit eivät kaikille maistu paljaaltaan, maku on aivan eri suklaakuorrutuksella, kokeilkaapa!

Piparit leivoimme speltistä, mutta niistä tuli hirmu helposti murenevia, ehkä laitoin liikaa jauhoja. Olen vuosien varrella kokeillut montaa reseptiä, sitä täydellistä löytämättä, mutta nyt kyllä jään muokkaamaan tämänvuotista ja julkaisen reseptin, kun se on täydellinen. Speltin maku on ihanan pehmeä ja ravintoarvot kohdillaan.

Lapsiperheessä ei lahjavuorta näköjään voi oikein estää tulemasta. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin, että lahjat ovat tarpeellisia, eikä turhaa krääsää. Olin myös iloinen, että paketoimme ekologisesti ja lajittelimme kaiken.

Tämän vuoden Joulun saldo oli mieleinen; kaikki läheiset koolla, enemmän luomua ja itsetehtyä, kierrätysprosentti lähes 100%, vähemmän ruokaa roskiin ja hyväntekeväisyyteenkin riitti vaatteita sekä rahaa! Näistä koostui meidän Joulumieli 2010!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

SUOMALAISTA EKO-OSAAMISTA


Tahtoisitko saada yrttisi ja salaattisi kasvamaan ympäri vuoden ja vieläpä omassa pöytäpuutarhassa vesiviljelyllä? Nyt se on mahdollista toteuttaa kotona, missä luot ihanteelliset kasvuolosuhteet helposti Zengrow:n avulla. Ja mikä parasta, tuote on suomalainen upea keksintö!

Olen saanut nyt reilun viikon verran seurata työpaikallani basilikan kasvua ja täytyy sanoa, että olen vakuuttunut laitteen hyvyydestä. Basilikan voi saada kasvamaan useita kuukausia,kun sitä leikkaa ja hoitaa oikein. Latvat leikataan pienten latvan alkujen yläpuolelta ja käytetään satona. Normaalistihan sitä ostaa yrtin tai salaatin kaupasta ja kerran käytön jälkeen purnukka menee roskikseen. Nyt salaatinkin saa kasvatettua uudelleen; se kolminkertaistaa sadon kuukaudessa, jonka jälkeen kannattaa vaihtaa kasvi, kun huomaa sadon määrän vähenevän.

Veden ja lampun lisäksi kasvaminen tarvitsee ravinnetta.Siihen on valmistettu oma
ruokakasveille tarkoitettu laadukas mineraalipohjainen ravinne, mutta myös muita esim. orgaanisia ravinteita voi käyttää. Zengrow:lta on myös keväämmällä tulossa oma orgaaninen ravinne.

Tässä vielä infoa Zengrown kehittäjältä Pasi Lindbergiltä:
"Visiomme on että viherkasvien tuotanto siirtyy osittain kaupunkeihin ja koteihin. Kehitämme tuotteita joiden avulla kasvien kasvattaminen kaupungissa on vaivatonta ja helppoa. Kaupunkiviljely on tuotantomuoto jossa kasveja kasvatetaan kaupungissa lähellä lopullista kulutuspaikkaa.
Normaalisti kasvien viljely on ollut maanomistajien yksinoikeus. Vesiviljelyn avulla kuka tahansa voi kasvattaa laadukkaita ja puhtaita ruokakasveja ympärivuoden ilman omaa maata. Tämä on ajatuksia herättävä fakta!
Kaupunkiviljely on ekoteko.
Asunnot lämmitetään kasveille optimaaliseen lämpötilaan ympäri vuoden.
Tätä lämpöä kannattaa hyödyntää myös ruoantuotannossa. Kasveille kannattaa antaa valoa, koska valaisintekniikoiden kehityttyä laadukasta valoa kasveille pystytään tuottamaan nykyään pienellä energiankulutuksella.
Kaupunkiviljely on ekologista, koska tuotanto tapahtuu mahdollisimman lähellä kulutusta ja ympäristöä turhaan rasittava ruoan kuljetus jää pois."

Kuulostaa hyvältä, vai mitä?

Kyselin vielä tuosta energiankulutuksesta. Kahden kasvin laite vie n.2€ kuussa ja kuuden kasvin 4€.

Zengrow:n sivuilta löytyy vielä lisätietoja ja kannattaa myös tutustua blogiin kaupunkiviljelystä.

Ja huomhuom! Tarjoukset ovat voimassa JOULUUN asti. Minun kauttani saat hankittua omasi Wayne´s Coffee Sanomatalosta. Kahden kasvin laite 99€ ja kuuden 199€, sisältävät ravinteen ja kasvilampun. Toivottavasti näemme ja hankitte suomalaista innovaatiota Pukinkonttiin!

ETSIMÄSSÄ EKOLOGISTA LAHJAPAPERIA


Kylläpäs keksinkin kinkkisen etsittävän. Luulin, että ekokaupoista on vaan helppoa mennä ostamaan ekologista muovitonta lahjapaperia, jonka voi käytön jälkeen laittaa paperinkeräykseen, mutta ei...Kierrettyäni koko kaupungin läpi ainoa mitä löysin on Tiimarista paperi, joka on ainakin valmistettu kierrätyspaperista. Oletan, että se tarkoittaa myös, että sen voi edelleen kierrättää.Tähän eivät myyjät osanneet kylläkään vastata, eikä italialaisen valmistajan sivuilta tietoa löydy. Paperi kyllä vaikuttaa käsittelyssä enemmän pahviselta kuin normi.

Ekoloon ei ainakaan ole tulossa myyntiin rullia, osaisiko kukaan kertoa löytyisikö jostain muualta?

HUOMHUOMHUOM Tällä viikolla Ekolosta jo löytyikin paperia ja naruja, myyjä ei vain ollut tiennyt asiasta...Harmitus!

maanantai 6. joulukuuta 2010

AUTTAKAAHAN NAISTA LUMISATEESSA


Vaikka pandat hellyyttäviä ovatkin, en halua itse muistuttaa niitä ulkonäöltäni. Valitettavasti näin on käynyt joka kerta, kun olen lähtenyt ulos lumisateeseen mennäkseni töihin ripsarit laitettuna. Ei pidä lupaukset "no pandaeyes".

Kuvassa olevista kolmesta ripsarista Green People pysyy parhaiten, mutta ei sekään täydellisesti. Dr Hauschkaa ja Laveraa löytyy enemmän poskilta kuin ripsistä...Silti kukaan, vaikkapa toinen naispuolinen ihminen joka ymmärtää asian "vakavuuden", ei ole viitsinyt minulle mainita, että hei nyt kannattaisi vilkaista peiliin...Itse tästä harmistuneena aloin töissä mainitsemaan asiakkaille, että meikit ovat päässeet hieman valumaan ja kyllähän oli kuulkaa tyytyväisiä naisia, kun olivat käyneet putsaamassa silmänaluset, että joku viitsii mainita asiasta.

Kyselin myös Ekolossa löytyisikö ripsaria, joka kestää lumisateen. Myyjän mielestä paras on Couleur Caramel, mutta ei sekään täysin vedenpitävä.
Joten kysyn siis teiltä, oletteko löytäneet vedenkestävää myrkytöntä ripsaria?
Itse tilasin taas yhden uuden testattavaksi, Inika mineral cosmeticsin, joten siitä saatte raportin, kunhan on saapunut.

Oikein rauhallista Itsenäisyyspäivää kaikille!

maanantai 29. marraskuuta 2010

BRÄNDÄYSTÄ JA MEIKKEJÄ

Kaikki ovat varmaankin viime aikoina lukeneet ja kuulleet miten Suomea voisi brändätä. Yhtenä tavoitteista on mm. nostaa luomun kulutusta vuoteen 2030 mennessä siten, että puolet ruokatuotannosta olisi luomua. Moni on jo epäuskoisena kommentoinutkin ettei tällaista tule ikinä tapahtumaan. Mutta miksi ei?

Siksi, koska suomalaiset eivät osta tarpeeksi luomua. No ei varmasti osta eikä tule ostamaan näillä hinnoilla. Johan sen näkee siitäkin, että koulut eivät pysty nostamaan luomun osuutta ruoissaan, koska budjetti ei anna myöden. Toki ymmärrän viljelijöitä, joiden on saatava tienestinsä. Mutta, en ymmärrä kauppiaita. Eri ketjuissa ja kaupoissa kierrellessä huomaa selkeästi onko kauppias luomumyönteinen vaiko -kielteinen. Jälleen haluan nostaa esille parhaan luomupäivittäistavarakaupan eli keskustan Sokoksen S-marketin. Siellä valikoima on loistava ja on ymmärretty, että luomua halutaan myös myydä eikä vain esitellä. Hinnat ovat järkeviä Suomen mittapuun mukaan. Mutta menepä vaikka Herttoniemen K-Herttaan huviksesi katsomaan mitä tarkoittaa kiskurihinta. Myydään samaa tavaraa aivan eri hintaluokissa, se ÄRSYTTÄÄ!

En muista miehen nimeä, joka brändäykseen kommentoi, että suomalaiset pitäisi saada ostamaan ensin luomua, ennenkuin voidaan ajatellakaan luomuviljelyn laajenemista. Nyt olisi sitten hyvä aika osoittaa niitä tukia luomuviljelijöille, jotta suomalaiset pystyvät ostamaan luomua. Ei luomun pitäisi olla mikään luxustuote, vaan normaalisti valittavissa oleva tuote muiden joukossa.

Olen niin monen kanssa keskustellut tästä asiasta "luomun hinta", että voin jo sanoa galluppini kertovan, että luomua ostettaisi, mutta ei ole yksinkertaisesti varaa. Otetaanpa vaikka esimerkiksi paprika; 2 luomupaprikaa maksaa n.3-4 euroa. Arvaapa paljonko sain tavallisia paprikoita sillä hinnalla? Täyden pussillisen, olisikohan siihen 8 tai 9 mahtunut.Voitteko kuvitella? Luomukurkku on n.3 euroa, kun tavallisen saa jopa 50 centillä. Surullista...

Kiva yksityiskohta brändäysehdotuksissa oli mielestäni seuraava meille kuluttajille: Vaadi lähikauppaasi luomua. Jos kauppias ei tähän suostu, kirjoita paikallislehteen mielipidekirjoitus. Juuri näin! Muita ehdotuksia voitte käydä lukemassa täältä.
Kyllähän tuolla säästäisi pitkän pennin, jos ei ostaisi luomua. Mutta minun valintani on nauttia puhtaista elintarvikkeista, jotta voin elää terveempänä. Siitä olen valmis maksamaan.

Tulipa vielä mieleen, kun muutama viikko sitten kohistiin siitä, etteivät raskaana olevat saisi käyttää meikkejä. Kaksi miestä keskustelivat tästä jonossa ja toinen kertoi jo keskustelleensa asiasta työpaikallaan ison porukan kanssa. He olivat tulleet johtopäätökseen, että hulluja ne on jotka luomumeikkejä sitten menevät käyttämään, koska luomuahan ei testata mitenkään. Niissä ne kaikki myrkyt on!
Että tällaisella asteella on suomalaisten luomutietous...

Vielä vilpitön pyyntö meikkiasiassa; olen kauhuissani katsellut, kun jo ekaluokkalaisille laitetaan meikkejä naamaan. Itse siirtäisin sen vähintään ylä-asteen puolelle ja ainakin yritän omalle ekaluokkalaiselleni kertoa kuinka kaunis hän on ilman meikkejä, ne ovat aikuisten juttuja. Jos jostain syystä silti meikkaatte pieniä lapsia, käyttäkää luomua ja luonnollisia merkkejä. Älkää altistako heitä myrkyille, jotka tutkitustikin voivat imeytyä ihon läpi verenkiertoon. Mielestäni tämä on aikuisen vastuulla.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

LUOMUHEDELMIEN YLISTYS


En pystyisi varmaankaan elämään ilman luomuhedelmiä ja nimenomaan tässä paino kohdalla Luomu. Olen monesti testannut maun puolesta ei-luomua ja luomua rinnakkain ja kyllä, voittajan voittekin arvata. Luomuhedelmän maku on yksinkertaisesti selkeämpi ja aidompi.

En nykyään itse osta ollenkaan tavishedelmiä, koska ne ovat niiiin kyllästettyjä kemikaaleilla ja torjunta-aineilla, että sen voi maistaa ja tuntea. Millainen kiilto esim. jää käsiin, kun käsittelet appelsiinia? Puhumattakaan vaikkapa viinirypäleistä, joissa on sellainen vahakerros ettei pesemälläkään lähde.

Moni myös saattaa vaikkapa luulla olevansa allerginen kyseiselle hedelmälle, kun reaktion aiheuttaja onkin päälle ruiskutettu aine... Esim." viinirypäleiden
kuljetuslaatikoissa käytetään yleisesti natriumvetysulfiittia homehtumisen estämiseksi. Tästä tulee rypäleen pintaan rikkihapoketta, joka voi aiheuttaa oireita sulfiitille herkille henkilöille, esimerkiksi astmaatikoille. Peseminen vähentää sulfiittien määrää, mutta ei poista sitä kokonaan". Näin kertoo Evira.
Suosittelen valitsemaan aina luomua, kun pystyy. Silloin voi syödä omenat ja päärynätkin kuorineen ja saa enemmän vastinetta rahoilleen vitamiineina. Jos valita pitäisi, valitsisin kaikki ohutkuoriset luomuna, koska ainakin maalaisjärjen mukaan niihin helpommin imeytyy myrkyt myös hedelmälihaan.

Eviran sivuja tutkiessani törmään luonnollisestikin hokemaan "ne ovat sallituissa rajoissa". Mitäs sitten kun syöt kymmentä eri hedelmää, jotka on ruiskutettu kymmenillä eri aineilla, millainen on kuormituksesi? Tällaisesta en löytänyt mitään tutkimusta, vinkatkaa jos tiedätte.

On se kumma kun varsinkin lapsilla on nykyään niin paljon allergioita ja herkkyyksiä, tarvitaan astmapiippuja ja sairastellaan lähes tauotta??? Herätys vanhemmat ja kasvattajat! Lopettakaa se lisä- ja torjunta-aineiden syöttö lapsillenne, jotta he voivat elää huolettomampaa ja terveempää elämää!

Maistakaapa vaikka punaista Royal Gala-luomuomenaa, se on ehdoton suosikkini, kuin karkkia! Itsepuristettu luomu-appelsiinimehu, taivaallista! Eikä ole tullut vastaan sen enempää toukkia kuin myrkytetyissä versioissa, jos jotain pikkukaverit huolestuttavat.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Etsintäkuulutettu hyvä hiuslakka !


Vihdoinkin olen löytänyt hiuslakan ja muotovaahdon, joita ei tarvitse heittää roskiin muutaman kokeilun jälkeen. Myrkyttömien muotoilutuotteiden valikoima on Suomessa surkea. Kaikki Laverat, Logonat ja Santet olen käynyt läpi ja ne ovat yksinkertaisesti toinen toistaan huonompia. Ei ole pitoa, lakka jämähtää hiuksiin niin ettei shampoollakaan lähde, hiukset tuntuvat heti likaisilta jne...
Turhautuneena tilasin kokeeksi Jason naturalin hiuslakkaa ja muotovaahtoa iHerbista. Ja taidanpa tilata uudestaankin :)).Muotovaahdosta huomaa heti, että antaa föönauksella tukea ja lakka pitää kutrit ojossa eikä tahmaa.
Olikohan lie Laveran lakka jota olin melkein pullollisen käyttänyt, kun kampaaja ihmetteli miksei saa hiuksiani olleenkaan puhtaan tuntuisiksi. Ainoa syy tähän saattoi olla lakka ja kun heivasin sen roskiin, alkoi myös hiusten kunto kohentua. Mitäköhän ihmettä se sitten sisälsi? Harmi ettei ole pulloa jemmassa.
Olisiko teillä kellään vinkkejä löytyykö Suomesta muita merkkejä, jotka oikeasti toimivat?

maanantai 25. lokakuuta 2010

EKOILEVA LEHTI

Kylläpäs sähköyhtiömme Kraft&Kultur yllätti taas iloisesti!
Postin mukana tuli heidän kustantamansa uusi lehti (kuten Helsingin Energialla Helen), joka on aivan mainio.
Huili-uusi lehti kestävään elämään. Kylläpä osuikin nappiin. Vielä kun pääkirjoituksessakin kerrotaan Huilin vaatimattomana tavoitteena olevan maksimaalinen onni kaikille niin, että maapallo kestää sen, tämä tyttö on myyty.

Lehdessä on paljon mielenkiintoisia aiheita; ekosti vihille, ekotekijä vieraanaan Punainen norsu-vaatemerkin Helena Opas, juttuja teestä, eko-easy ja laaja eko-opas.

Mielenkiintoisimmaksi valitsin "eko-elämän sietämätön hankaluus". Itse en allekirjoita otsikkoa, koska ekoilu on normaalia arkipäivääni, mutta Eko-easy on varmastikin tulevaisuutta ja erittäin tervetullut trendi. Enää ei tarvitsisi juosta ympäri kaupunkia etsimässä metallinkeräyspistettä ja ruokapaketeista löytyisi helposti maininta miten ympäristöystävällistä tuotetta olet ostamassa. Eko-easyyn voi sisällyttää rajattomasti kaiken mikä vain helpottaa tekemään ekologisemman valinnan sen vastakohdan sijaan.
Jutussa lukee mm. näin: "niin kauan kuin luontoa tuhlaava elämäntapa on monin kerroin helpompaa, nopeampaa ja halvempaa kuin kestävä, ei ole todennäköistä, että meistä kovin moni on valmis ekologiseen elämään". Juuri näin, tähän törmää usein. Tervetuloa EKO-EASY!!!

Hienoa Kraft&Kultur, kiitos tästä loistavasta lehdestä. Jos te lukijat mietitte miksi ekoenergiaa kannattaa ostaa, käykää lueskelemassa ekoenergia-sivut.

lauantai 23. lokakuuta 2010

ATTITUDEA TISKAAMISEEN



Tässäpä mainio tiskiaine! Olen tähän asti varmaankin tottumuksesta käyttänyt vain Ecoveria käsitiskiin, mutta enpä käytä enää. Olen muutenkin ollut itseasiassa lähes poikkeuksetta tyytymätön Ecoverin tuotteisiin, eivät ole tarpeeksi tehokkaita. Käsitiskissä Ecover tuntui haihtuvan jonnekin taivaan tuuliin hetkessä ja rasvat jäivät astioihin. Attitudessa pesuteho kestää kauemmin, eikä ainakaan vielä ole jäänyt pesun jälkeen käteen rasvaista astiaa.

Ja onhan Attitudessa muitakin ihan huippuominaisuuksia;
"Attitude on maailman ensimmäinen sertifioidusti ympäristöystävällinen ja hiilidioksidineutraali kodinpuhdistussarja.
Kaikki Attitude -tuotteet ovat saavuttaneet Ecologo sertifioinnin, joka on Pohjois-Amerikan arvostetuin ympäristösertifikaatti.
Kaikki Attitude -tuotteet myötävaikuttavat omalla osallaan taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan. Tuotteiden valmistaja vähentää aktiivisesti hiilidioksidipäästöjään ja jäljelle jäävät päästöt hyvitetään istuttamalla lisää puita"
Tuo oli siis suoraan maahantuojan Ekovistan sivuilta.
WAU! Tällainen kyllä jo nostaa tuotteen tosi korkealle mun mittapuussa!

Kunhan tarvitsen jotain muuta heidän laajasta repertuaaristaan, ostan kyllä varmasti.
Ovathan pullot myös tosi kauniita, ei tarvitse piilottaa kaappiin : )))

maanantai 11. lokakuuta 2010

ALPADERMIN IHONHOITOA SVEITSISTÄ


Sain testattavaksi ihania sveitsiläisen Alpadermin ihonhoitotuotteita. Tuotteet ovat erittäin korkealaatuisia ja niillä on korkein ranskalainen luomu- kosmetiikka- sertifiointi Ecocertin Cosmebio BIO. Suomen maahantuoja on Bionature.

Alpadermin tuotteet on kehitetty nimenomaan lasten ja aikuisten herkän ihon hoitoon ja niiden valmistukseen on käytetty ainoastaan puhtaimpia ja tehokkaimpia luonnosta löytyviä raaka-aineita. Jo tuo edellinen lause saa minut hykertelemään onnesta!!

Tarina tuotteiden takana on klassinen; äiti halusi löytää parannuskeinon lapsensa vaikeaan ihosairauteen. Biologiaa ja lääkkeidenvalmistusta opiskelleena France Bourely-Jaczynski tarttui tunnettuun Galenoksen voidereseptiin ja muokkasi sitä aktiivisemmilla ja täsmällisemmillä raaka-aineilla. Jokaisen ainesosan piti myös sisältää niin vähän kuin mahdollista allergeeneja. Esimerkiksi, useimmat eivät tiedä pienten lasten sietävän huonosti luonnonkosmetiikassa laajalti käytettyä ruusuvettä. Tämän France korvasi Sveitsin Alpeilta saatavalla mineraalipitoisella lähdevedellä, jota käytetään nykyään muissakin Alpadermin tuotteissa. Öljyinä hän käyttää kylmäpuristettuja luomuöljyjä, mm.jojobaa, rohtopurasruohoa ja iltahelokkia.
Kehityksen tuloksena syntyi Cold cream ja lapsen ekseema parani.

Tuotteeseen tyytyväisenä France jatkoi tuotekehittelyä, joista olen nyt sitten kokeillut kolmea tyttäreni kanssa.

1.Alpadermin rauhoittava saippua on luomusertifioitu (84% luomua)kasviöljysaippua. Se sisältää ihoa kosteuttavaa kasviperäistä glyseriiniä sekä hoitavia palmarosa- ja tarhakehäkukkauutteita. Rauhoittavan saippuan koostumus on antiseptinen, parantava ja tulehduksia ehkäisevä. Se sopii erinomaisesti erilaisten iho-oireiden kuten ärsytysten, palovammojen, auringonpolttamien,sieni-infektioiden, arpien, pakkasenpuremien, ihohalkeamien sekä kuivan ihon hoitamiseen.
Itse käytin tätä lähinnä kasvojen pesuun. Meikit lähtevät hyvin, mutta kirvelee, jos menee silmiin. Hiusrajassani on aina syksyisin kutiseva kohta, jota saippua rauhoittikin aina hetkellisesti.

2.Hellästi pesevä shampoo ohuiden ja hentojen hiusten pesuun on tarkoitettu sekä lapsille että aikuisille. Shampoon säännöllinen käyttö ravitsee päänahkaa, vähentää ihoseebumin muodostumista ja näin ehkäisee karstan syntymistä.
Shampoo oli sopivaa molempien hiuksille, eikä kirvellyt silmissä, kuten luvattiin. Pitihän sekin tietysti kokeilla ;).
Luomuraaka-aineiden osuus on tässä valitettavan pieni, vain 10,3%. Yritin kysellä, miten tuote on voinut saada luomusertifioinnin, näin ainakin paketissa sanotaan, mutta en valitettavasti saanut vastausta.
Kaipaisin shampoolle kaveriksi hoitoainetta, jotta kokonaisuus ei kärsisi toisen merkin hoitoaineesta. Toivottavsti on kehitteillä!

3.Alpaderm Cold cream on kehitetty erityisesti kaikkein herkimmän ihon hoitoon. Se on aitoon Galenoksen vaha -voidepohjaan pohjautuva vesi-öljyssä-emulsio, jonka rasvapitoisuus on vesipitoisuutta suurempi. Markkinoilla harvinaisiksi käyneet vesi-öljyssä voidepohjat suojaavat ihoa kaikkein tehokkaimmin ulkoisilta agressiotekijöiltä kuten kylmältä ja niitä käytetäänkin erilaisissa vaativissa dermatologisissa hoidoissa kuten ekseeman, kuivan ja elottoman ihon sekä rupien ja arpien hoidossa. Voide sisältää useita arvokkaita kylmäpuristettuja kasviöljyjä. Runsaasti aktiiviaineita pursuaviin kasviraaka-aineisiin on yhdistetty Sveitsin Alpeilta, 1800m korkeudesta saatavaa iholle hellävaraista ja hoitavaa mineraalipitoista lähdevettä.Luomun osuus tässä on 66,7%.
Voide on todella runsas ja täyteläinen sekä tuoksuu ihanan raikkaalta sitrukselta. Itse laitoin sitä tuohon kuivaan kohtaan hiusrajassa yöksi ja ainakin yön pystyin olla raapimatta. Tyttärelläni ei nyt kesäaikaan ollut kuivia kohtia kuten talvisin, mutta säästin sitä talvea varten ja kerron sitten tuloksia. Myös sormeni ikikuiva kohta pehmeni huomattavasti. On varmasti loistava tuote vauvojen ja lasten iholle.

Sarja on uusi Suomessa, mutta itseäni häiritsi muutama pikkuseikka. Suomennokset ovat vain pahveissa, joihin tuotteet on pakattu. Mielestäni pahvit ovat ylimääräisiä, enkä ole tottunut niitä säilyttämään, jotta voisin tarkistaa sisällön yms. Purkeissa itsessään ei ole raaka-ainelistaa. Itse huomasin niitä monesti etsiväni. Ulkonäöltään sopivat mielestäni parhaiten apteekin hyllylle, vaikuttavat jotenkin steriileiltä, apteekkimaisilta. Tosin sisältö korvaa kyllä edellä olevat puutteet.

Yritin jo viikko sitten kysellä maahantuojalta lisäinfoa mm. jälleenmyyjistä, mutta en ole saanut vastausta. Ainakin Bionaturen sivuilta löytyy sellainen nettikauppa kuin LifeStoryShop, josta Alpadermia voi tilata.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

UUSI KODIN PUHDISTUSAINESARJA



Ruohonjuuressa oli kerrankin hyvä tarjous, johon tartuin heti. Ainakin vielä tänään keskustassa bioD-sarjaa tarjottiin "osta2, maksa1"-periaatteella. Ostin astianpesukonejauhetta, yleispuhdistusainetta sekä hoitavaa puhdistussuihketta puulle, josta tämä bloggaus kertoo, muista myöhemmin.

BioD:n repertuaari on laaja; astianpesuaineita, yleispuhdistusta, wc:n pesuun, lasinpuhdistukseen, desinfiointiin, pyykinpesuun...ja mikä parasta, KAIKKI tuotteet ovat 100% maatuvia, kasvipohjaisia ja niin turvallisia ettei syöminenkään haittaa. Voisiko lapsiperhe toivoa enempää?
Lisäinfoa löydätte tanskalaisilta sivuilta, tosin itse en ainakaan löytänyt englanniksi versiota.

Testailemani hoitosuihke puulle on tarkoitettu puulle, laminaatille ja vanerille. Olen hoitanut sillä kaikki puiset leikkuulaudat,kauhat ja lastat. Aiemmin olen käyttänyt niihin ruokaöljyä, mutta enpä tämän jälkeen enää taida öljyllä löträtä. Tuote on todella simppeli; suihkuta, odota muutama sekunti ja kuivaa liinalla. Näkymättömään suojapintaan tosin täytyy vain luottaa, kun mitään jälkiä ei jää. Mielestäni leikkuulaudat hylkivät nyt paremmin vihanneksista tulevia mehuja.

Kokeilin tänään myös hankalaan laminaattiimme suihketta. Ongelmana on ollut, että sille ei suositella vahausta, josta johtuen kesällä se imi jalanjälkiä niin, etten ollut niitä saanut irti pesuaineilla(reklamaatio valmistajalle edelleen tekemättä ;) ).
Mutta nytpä irtosi! Lattia on kuin uusi ja minä innoissani!!!

Ruohonjuuressa epäselväksi jäi kuitenkin, että miksi uutta sarjaa myytiin näin halvalla. Vuorossa olleet myyjät eivät osanneet sanoa...Toivon ettei tätä loistavaa sarjaa olla jo poistamassa valikoimasta.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Tahranpoistoa



Kaikki puhuvat aina sappisaippuasta. Olen kokeillut sitä sekä nestemäisenä että palasaippuana, saavuttamatta kummoisia tuloksia. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan olen ohjeita noudattanut ja vinkkejä etsiskellyt, mutta eivät ole tahrat kummemmin kadonneet.

Mielestäni paremmin tahroissa toimii Ecoverin ympäristöystävällinen tahranpoistaja, jolla olen saanut jopa vanhoja tahroja haalenemaan ja poistumaankin. Pidän erityisen paljon harjaspäästä, jolla voi kunnolla hinkata ainetta tahroihin. Joskus tosin innoissani painan pulloa liikaa ja ainetta tuleekin yllättävän paljon :)

Ainakin ekokaupat myyvät tätä, mutta ajattelin seuraavaksi pyytää lähi-Prisman valikoimiin, kun muutenkin sieltä saa Ecoverin tuotteita. Tee sinäkin ekoteko ja pyydä kauppaasi ottamaan valikoimiinsa ympäristöystävällisiä pesuaineita!

maanantai 6. syyskuuta 2010

KUIVIEN KÄSIENI PELASTAJAT



Työni vuoksi käteni ovat jatkuvan rasvauksen tarpeessa. Olen löytänyt pari suosikkivoidetta; Weledan Tyrnivoide ja Green Peoplen "help at hand".

Weledan tyrni on parhaimman tuoksuista voidetta mitä tiedän. Koostumus on kermamainen ja kuvittelin sen olevan hyvin imeytyvää, kunnes sain kokeiltavakseni Green Peoplen käsivoiteen. Tunne on jotenkin käsittämätön; hetken hieronnan jälkeen voide katoaa käsistä, mutta silti tuntuu, että pinnalle jää jonkinlainen suojaava kalvo.Eikä minkäänlaista rasvaisuuden tunnetta jää pinnalle. Tämä on siis täydellinen työhöni; pystyn pitkin päivää lisäillä, eikä tarvitse pelätä, että esim. astioissa on rasvaisia sormenjälkiä.

Green Peoplen käsienpelastaja sisältää mm.laventelia, hamppua, aloe veraa, oliivi- ja jojobaöljyä. Ja kuten muissakaan heidän tuotteissaan, tämäkään ei sisällä parabeeneja tai muita haitallisia aineksia. Tuote on 91% luomua.

Uusi suosikki on taas löytynyt!

maanantai 23. elokuuta 2010

SALE, SALE, SALE

FeelUnique on nettikauppa, jossa myydään sekä tavis että luomukosmetiikkaa, hiustenhoitotuotteita, ravintolisiä jne... Lukijani vinkkaamana olen nyt muutamaan otteeseen jo tilaillut sieltä ja kaikki on pelannut mainiosti. Postikulut on sisällytetty jo hintoihin eli niistä ei tarvitse murehtia!

Kaupassa on juuri nyt käynnissä Ale, löytyy myös luomua!!! Pikaisesti klikkailemalla vastaan tuli ainakin Weleda, Madara, Green People, Jigsaw, Pukka, Balm Balm...Kerrankin myös hakukone toimii eli kun laitat "organic" hakuun, tulee sieltä 65 sivua tuotteita...Tosin oudoimmista merkeistä kannattaa lukea tuoteseloste tarkkaan, koska monista löytyy mm. parabeneja, joita en ainakaan omaan kehooni tahdo.

Myös ilman alea kauppa on ihan kohtuuhintainen, joten löytöjä tekemään vaan!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Miinuksia Bentley Organic-sarjalle


Bentley Organics on tuoteperhe, jonka löysin lempinettikaupastani The Organic Bodycare shopista.
Sarja on sieltä halvimmasta päästä ja valitettavasti sen kyllä huomaa. Pullot ovat kylläkin herkullisen näköisiä ja raaka-aineet sertifioituja. Saippuaa on melko vaikeaa arvostella; pesee ja tuoksuu miedosti, that´s it. Eli ei vakuuttanut.

Huonompaan shampooseen en ole eläissäni törmännyt. Toki voi olla ettei sovellu minulle eikä tyttärelleni, vaikka meillä on täysin erilaiset hiukset, mutta en suosittele testattavaksi. Plussaa ainoastaan mielettömän hyvästä kanelin tuoksusta. Shampoo, joka on tarkoitettu kuiville ja käsitellyille hiuksille, vetää hiukset takkukasaksi eikä sarjan hoitoainekaan pysty pelastamaan tilannetta.

Poikkeuksen sarjassa tekee ehdottomasti vaahtomainen käsidesi. Ei ikinä lörähdä liikaa vaan yksi painallus on juuri sopiva annos. Suurena plussana tuote on 90% luomua. Tätä on aina mukanani!

Oletko sinä törmännyt mihinkään yhtä huonoon luomumerkkiin taikka tuotteeseen?
Tulipa muuten juuri mieleen yksi toinenkin. Ostin nimittäin Ruohonjuuresta täyttöpalveluna pellavasaippuaa ja sen tuoksu on koko perheen mielestä niin etova, ettei tee mieli käyttää...

maanantai 16. elokuuta 2010

GREEN 8 säteilyä vastaan



Kuinka moni meistä ajattelee säteilyn haittavaikutuksia? Itseäni se on huolettanut lähinnä kännykän yhteydessä, sanovat tutkimukset mitä tahansa. Mielestäni on aivan selkeää, että elektroninen säteily vaikuttaa soluihin.
Kun asiaa alkaa tarkemmin miettimään, elämme keskellä hurjaa säteilymäärää; on kännyköitä, tietokoneita, WLAN, mikroaaltouuni,GPS jne...Emme pysty suojautumaan näiltä mitenkään, keskellä metsääkin seisoo radio- ja kännykkämastoja. En toki ole vastaan näitä arkemme helpottajia, mutta kuitenkin...

Jossain messuilla näin mötiköitä, jonka voi laittaa vaikkapa nyt sitten kännykkään vähentämään säteilyä ja vaikka idea on hieno, toteutus kamala. Ei siis minun juttuni. Pitkän etsiskelyn jälkeen muistin lukeneeni aiemmin juttua, jossa mainittiin jostain vastaavasta ja nimi oli Green jotain. Otin siis säteilymasiinan avukseni ja löysinkin tuotteen nimeltä Green 8.

Ideana Green 8:ssa ei ole säteilyn poistaminen, vaan säteilyn harmonisointi ja neutralisointi, jolloin se ei ole enää niillä taajuuksilla haitallista ihmiskeholle. Kuulostaa hullulta kenties, mutta tutkikaa asiaa lisää Bio Protective systemsin sivuilta. Sieltä löytyy tutkimuksia, jotka ovat todella mielenkiintoisia. Ystävällinen Bindi myös vastaa mielellään kysymyksiin sähköpostilla.

Moni kärsii päänsäryistä, migreeneistä, korvienkuumotuksesta ja jos jonkinlaisista oireista ainakin silloin, kun on puhunut paljon puhelimessa. Nimenomaan näitä tuntemuksia Green 8 pystyy neutralisoimaan. Ja jotta immuunipuolustuksemme pysyisi vahvana taistelemaan sairauksia vastaan, on säteilyn välttäminen erityisen tärkeää. Immuunipuolustuksella on jo niin monta muutakin vihollista, kuten antibiootit, alkoholi, tupakka, röntgensäteet,kemikaalit, stressi, sokeri ja rasva, kosmetiikka jne...Ja kuvitelkaa näiden vaikutuksia lasten kehoissa, surullista mihin kaikkeen he tänäpäivänä ja elämänsä aikana joutuvat altistumaan.

Itse siis tilasin lapselleni kännykkään pienen mallin, joka on vain kuin tarra puhelimen sisällä. Haaveilen myös monesta muusta heidän tuotteestaan, repertuaari on laaja. Pieni kännykälle, keskikoko tietokoneelle, iso työalueelle missä on tietokonetta, puhelinta, printteriä...On myös kaulakorumainen, joka suojaa kehoa. Ja paljon muuta, tutustukaa tuotteisiin sivuilla.

torstai 5. elokuuta 2010

Terveiset Tanskasta!


Tässäpä tuliaisia Tanskasta!
Aluksi täytyy sanoa, että Tanska on ihana maa, mutta valitettavan kallis...Yleensä tuon ulkomaanmatkoilta kaikenlaista luomu-
kosmetiikkaa, mutta nyt jätin suosiolla väliin. Löysin paljon uusia merkkejä ja ihania kauppoja, mutta jäi sellainen olo, että Tanskassa oli paljon enemmän "Luxus-luomua" kuin täällä ja sen takia hintavaa.

Saimme kylläkin nautiskella uusista luomumauista, mm. luomumargariinista, jota niiiiiin paljon tahtoisin myös Suomeen. Tässä kohtaa mainittakoon, että yksikään tukkuri, joihin olin yhteydessä, ei ole lupautunut luomumargariinin maahantuojaksi...
Myös luomujäätelöä oli paljon paremmin tarjolla ja sehän helteellä maistui!
Kuvassa Bio Icea elikkä ihan samanlaista mehujäätä kuin täällä on tarjolla sokeri-E-koodilitkuina, jotka itse pakastetaan. Tässä makeuttajana luomurypälemehu ja makuvaihtoehtoina luomumarjoja ja -hedelmiä.Täydellistä!

Olin etsinyt ravintoloita ja kauppoja netistä ennen matkaa. Koska olemme tyttäreni kanssa molemmat maitoallergisia, jouduimme jättämään monet ravintolat väliin, mutta yhdessä superhyvässä luomuravintolassa kävimme. Ainoa ravintola koko matkalla(!), jossa sai ruoan lisukkeena tuoreita ei-ylikypsiä vihanneksia, eikä lautasta koristanut salaatti-kurkku-tomaattisetti. Ravintola on 100% luomu eli myös paras siideri löytyi sieltä. Mieheni mielestä tosin makuaistini heräävät vasta, kun tiedän ruoan olevan luomua ; ).

Kuvitelkaa; oli kuuma iltapäivä ja menimme vartavasten metrolla kaupunginosaan, jossa piti olla ihana luomuravintola. Olikin, mutta kiinni. Kaikilla karmiva nälkä ja ajateltiin ostaa jotain välipalaa ennenkuin päätämme mihin matkata seuraavaksi. Vastaan tulee kuin tilauksesta luomuleipomo. Leivonnassa käytetään pääasiassa spelttiä sekä hyviä öljyjä! Unelmieni täyttymys ja vieläpä suurin osa leipomuksista maidottomia. Tällaista kaipaisin Suomeenkin. Konsepti oli nähtävästi myös oikein suosittu, koska tiskit huusivat jo tyhjyyttään.

Ruokakaupoissa luomua oli ehkä saman verran kuin täällä, ihan hitusen halvemmalla ja laajempi valikoima. Erityisesti Irma-ketju oli mieleemme, koska siellä oli kattava tarjonta. Ostin sieltä jopa luomusukat ja -kengät. Kuvassa oleva mehu on myös Irmasta, toin kahta eri makua;punaiset hedelmät sekä seljankukka. Jos lapsi haluaa laimennettavaa mehua, tätä voin tarjota paremmalla omallatunnolla ja maistuvat kyllä aikuisillekin! Jos villin veikkauksen heitän, hinta oli alle 5€. En muista missä kaupassa kotona törmäsin laimennettavaan luomumehuun, mutta jäi kyllä ostamatta, kun hinta oli lähellä 10€.

Ja mikä ihana löytö, Doves Farmin leivinjauhe. Seuraava missioni onkin löytää heidän suomalainen maahantuojansa, koska ainakin muita Doves Farmin tuotteita löytyy ekokaupoista. Olisi jo aika saada Suomeenkin leivinjauhetta luomuna, jotta voi leipoa aidosti luonnollista. Merkkejä löytyy monia, mutta tässä on ulkonäkö ja hintakin, 4€, kohdillaan. Ja hyvin toimii!

Perinteekseni on myös muodostunut tuoda matkoilta balsamicoa ja oliiviöljyä. On kiva kokeilla eri merkkejä kuin mitä kotoa saa. Nyt luovuin öljystä, kun elintarvikepino alkoi kasvaa hieman kuviteltua suuremmaksi, mutta balsamicoa en voinut jättää. Nykyään esim.Rainbow:lla on ihan kelpoa luomuoliiviöljyä, joka on tarpeeksi mieto salaatteihin ja vihanneksille, jopa niin ettei lapsikaan huomaa, kun pirskottelee salaatin sekaan vähän omegoita.

Havahduin vasta kotona faktaan etten tuonut mitään teetä. Katselin kyllä ja hipelöin, mutta teevalikoimat kaupoissa tuntuivat hyvin tavanomaisilta, ei mitään uutta ja houkuttelevaa. Sen sijaan hieman epäterveellistä pikakahvia tarttui pari purnukkaa. Olen nyt maistellut niistä toista, joka oli paikallinen halpismerkki. Ja voin vakuuttaa ettei maistu yhtään sen huonommalta kuin täällä myytävät kalliimmat merkit. Ehkä tässä tuleekin esille luomun hyvyys siinä, että kahvi maistuu aina hyvälle, koska se on aito kahvinmaku eikä mitään myrkkyä sivumakuna.

Ja sitten viimeinen, mutta ei totisesti vähäisin. Urtekramin parboiled-käsitelty (lyhentää kypsymisaikaa ja parantaa ravintoarvoa) speltti. Pussukassa on suomeksi tekstitkin, joten löytyisiköhän tätä jo jostain? Itse en ole kerennyt vielä mennä etsiskelemään, mutta infotkaa, jos on vastaan tullut. Käytetään siis riisin tapaan ja on todella maukasta.

En tiedä miksi minulla oli kuva Tanskasta, että siellä luomu on tosi suosittua ja näkyvää. Toki on paljon pieniä ekokauppoja ja lähes kaikissa kaupoissa hyvin tarjolla luomuelintarvikkeita, mutta jotenkin jäi vaisu fiilis. Se mikä oli mukavaa, kaupoista sai luomumansikkaa halvemmalla kuin täältä kotimaista, puhumattakaan siitä ettei luomua ole edes tavallisissa kaupoissa tarjolla. Luomuisia vaatteita sai ihan samalla tavalla etsiä kissojen ja koirien kanssa kuin täälläkin. Joten metsästys jatkukoon! Hyviä vinkkejä siis kaipaillaan!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

LUOMUPUUVILLAA ETSIMÄSSÄ


Kylläpä on vaikeaa löytää Helsingistä luomupuuvillaa! Jokin aika sitten kiertelin keskustassa kyselemässä luomupuuvillaisia pyyhkeitä ja vuodevaatteita. Tulos oli melkoisen lähellä pyöreää nollaa!?! Muutamassa kaupassa, Stockmann ja Hemtex, oli kuulema ollut, mutta nyt ei löytynyt mitään. Moni yritti myös kaupata Reilun kaupan tuotteita ja myyjät jäivät hieman hämilleen, mm. Sokoksella, kun sanoin ettei se ole sama asia, vaan etsin myrkytöntä tekstiiliä. Lopulta luomupyyhkeet löytyivät niinkin yllättävästä paikasta kuin JYSK:stä ja vieläpä hintakin oli lähellä "normipyyhkeitä".



Heillä on myös paljon Öko-tex:ia(tutkitusti haitta-aineettomia),jota itse shoppailen luomun korvikkeena ;)

Olen myös aiemmin yrittänyt löytää lapselle luomupuuvillasta sukkahousuja ja alusvaatteita, mutta hyvin laihoin tuloksin. H&M:sta on tosin molempia vaihtelevasti, aina ei löydy. T-paitoja lyhyt- ja pitkähihaisina löytyy heiltä hyvin,myös aikuisille. Monella merkillä on muutama vaateparsi luomua, mutta katselkaapa huvikseen kaupoissa millainen tarjonta on tänäpäivänä. Ja ennenkaikkea: antakaa siitä palautetta ja vaatikaa myrkyttömiä tekstiilejä! Muuten mikään ei täällä perähikiällä muutu ja imeytämme lapsiemme sekä oman ihomme kautta myrkyt kehoon. Ainakin minua se kauhistuttaa, entä teitä?




Eilen ilokseni silmiini sattui Lindexillä luomupuuvillaisia alushousuja, joita tietysti heti piti ostaa. Vaikuttavat erittäin laadukkailta ja hintakin ihan sama kuin ei-luomuilla. Lindexiltä itseasiassa olen myös ostanut luomuleggarit.

Seuraavan kerran kuulettekin Kööpenhaminan luomulöydöistä, kunhan palaamme lomailemasta. Siihen saakka toivotan lukijoilleni aurinkoisia päiviä!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Ekoilua lomalla!

Edellisessä gallupissa halusin tietää miten ekologisia olette näin lomakaudella. Tulokset vaikuttavat lupaavilta, ainakin pyrkimys ekoloogisuuteen. Itse pohdin tänä kesänä ensimmäistä kertaa näitä asioita, kun suunnittelimme matkaa. Kotimaassa matkaillessa käyttäydyn samoin kuin kotonakin, mutta ulkomailla en täysin siihen pysty.

Päädyimme Kööpenhaminaan ja odotankin jo innoissani pääsyä luomukauppojen ja-ravintoloiden paratiisiin! Tai ainakin verrattuna tähän kotimaan tarjontaan...Hotellia etsiessäni yritin löytää mahdollisimman vihreää vaihtoehtoa. Parhaat "vihreistä" olivat valitettavasti aivan liian kalliita budjettiimme, mutta löysin kumminkin mielestäni ihan hyvän. Hotelli on saanut "Green Keyn" ja sivuillaan kertoo mm. seuraavaa: "Kaikki käyttämämme puhdistusaineet ja huoneissa olevat shampoot yms. ovat ympäristöystävällisiä. Myös pyyhkeet ja lakanat pestään vastaavilla tuotteilla. Huoneissa on vettä säästävät suodattimet hanoissa. Osa tarjoiltavasta ruoasta on luomua. Vuokraamme polkupyöriä ja neuvomme asiakkaita valitsemaan julkisen liikenteen välineitä." Loistavaa!

Itse en viime aikoina ole paljoakaan Suomessa matkustellut. Onko teillä tietoa, onko täällä hotelleissa alettu ajattelemaan jo vihreämmin? Kertokaa ihmeessä hyviä vinkkejä ekolomailuun ja käymisen arvoisia paikkoja, joissa otetaan ekologisuus huomioon!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

ORIOLA MAAHANTUO MYÖS LUOMURUOKAA




Kun päivittäistavarakaupoista ostaa luomua, monesti törmää Reformin tuotteisiin, joita Oriola tuo maahan.Oriolasta tulee yleensä mieleen vain lääkkeet, joten pisteet Oriolalle! Tuotteet ovat kohtuuhintaisia ja laadukkaita. Pastoista pidän erityisesti, koska vaikka hieman ylikeittäisit, niistä ei tule liisteriä vaan rakenne säilyy hyvänä. Valitsen aina täysjyvää, koska jokainen ravintoarvoa lisäävä hippunenkin on minulle tärkeää.



Kasvisliemivalmisteita olen kokeillut kolmea; peruskuutiota, yrttikuutiota sekä kasvisliemijauhetta. Suosikkini on jauhe helppokäyttöisyytensä puolesta. Jos jotain näissä muuttaisin, niin vähentäisin kyllä suolan määrää. Tästä syystä käytän pienempiä määriä kuutioita, kuin mitä ohje sanoo. Luonnollisestikin kaikki ovat lisäaineettomia, jolloin myöskään natriumglutamaatti-peikkoa ei tarvitse pelätä.

Oriola maahantuo myös Tartex-kasvistahnoja, joita käytetään levitteeksi taikka ruoanlaittoon. Olen maistellut monia makuja, mutta rehellisesti sanottuna ainoastaan viimeisin, luomu paahdettu sipuli-roseepippuri, on ollut edes siedettävä. Tiedän, että nämä ovat monelle suurinta herkkua ja miehellenikin ne kelpaavat, mutta minulle jostain syystä ei. Niissä on jokin perusmaku, joka ei vaan miellytä.

Suosittelen katsomaan omasta kaupasta, löytyykö Reformin tuotteita ja kokeilemaan!

tiistai 8. kesäkuuta 2010

KOTIMAINEN AM-LUONNONTUOTTEET

Olen kokeillut Pietarsaarelaisen am-luonnontuotteiden muutamaa kivaa ekologista tuotetta.Heidän tuotteensa perustuvat vanhoihin perinteisiin ja nykyaikaiseen yrttitietouteen. Tuotteissa käytetään uusiutuvia luonnonvaroja; kukkia, yrttejä, lehtiä, merilevää sekä siemenistä ja juurista puristettuja kasviöljyjä. Niin simppeliä ja ihanasti ihoa sekä mieltä ravitsevaa!
Yhteinen nimittäjä käyttämilleni tuotteille oli ehdottomasti täyteläisyys. Eteeriset öljyt tuoksuvat, mutta eivät liian voimakkaasti.

Calendula-jalkavoide on ihanan kermamaista ja imeytyy hyvin. Rentouttaa väsyneitä jalkoja mm. piparmintun avulla.Sisältää myös suosikkiani mehiläisvahaa.


Hiusgeeli on myös toimiva. Mieheni sai tämän testatakseen, vaikka normaalisti käyttääkin vahaa. Hänen mielestään tämä oli parempi kuin moni aikaisemmin testattu, nimittäin ihan ykkösvahaa ei ole vielä luonnontuotteista löytynyt. Geelin eteerisinä öljyinä on käytetty laventelia ja greippiä, joten tuoksu on myös miellyttävä.


Yrttishampoosta löytyy nokkosta, peltokortetta ja koivua.Eteeriset öljyt rosmariini ja laventeli hallitsevat tuoksuna. Shampoon pitäisi stimuloida hiustenkasvua, ehkäistä hiustenlähtöä ja tehdä hiuksista kiiltävät ja tuuheat. Näihin en osaa mitään sanoa, koska näytepullo oli niin pieni. Yllätyksekseni shampoo oli myös todella juoksevaa ja näytepullosta puolet humahti jo ensimmäiseen käyttöön...


Aurinkovoide, paremminkin sanottuna päivävoide, sisältää mm. sesam- ja jojobaöljyä, jotka antavat kasvoille luonnollisen UV-suojan. En ehkä lähtisi tämän varassa rannalle loikoilemaan, kun tarkemmin ei ole vahvuutta kerrottu. Voide jokatapauksessa erittäin täyteläinen ja hyväntuoksuinen.

Erityisen paljon heidän sivuillaan pidin "Kuluttajalle" kohdassa olevasta INCI-listasta. Siellä mainitaan kaikki raaka-aineet, joita heidän tuotteissaan käytetään. Kaikki *tähdellä merkityt ovat luomua/luonnosta. Kummastelin etusivulla näkyvää logoa "ecosertified organic rawmaterials", johon sain pian vastauksen, että se on heidän oma merkkinsä, joka tarkoittaa että raaka-aineet on ecosertifiodu ,luomua tai luonnosta.

Uutuutena saa myös tilata pelkkiä raaka-aineita, joista voi sitten itse tehdä omat shampoonsa jne. Tämä on varmasti allergikoille ja herkkäihoisille tervetullutta! Jos sinulla ei ole omaa reseptiä, neuvoa saa kuulema aina kysyä!

Am-luonnontuotteita saa tilattua heidän sivuiltaan ja ainakin Ruohonjuuressa olen niihin törmännyt.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

DEMMERS TEEHAUS


Demmers teehaus rantautui Helsinkiin Annankadulle huhtikuussa ollen ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Konsepti on lähtöisin Itävallasta, mutta on levinnyt myös Puolaan, Unkariin, Slovakiaan, Romaniaan sekä Tokyoon.


Sain maistiaisiksi viittä eri luomuteetä.

Valkoinen, joka on maustettu aidoilla mansikanpaloilla,on erittäin hempeän ja miedon makuinen, mutta maistuva.Valkoisessahan on paljon antioksidantteja, joten itse juon sitä päivittäin.

Vihreä minttutee,suosikkini! Tein vahvan teen, johon lisäsin hiukan hunajaa ja jäähtyneenä jäitä. Ihana kesäjuoma kylmänä ja viileänä iltana lämpimänä.

Musta Indian Chai ei vakuuttanut, vaikka kokeilin eri vahvuisina.Mausteena siinä on kanelia, kardemummaa, inkivääriä, mausteneilikkaa ja pippuria. Suositellaan nautittavaksi maidon(lämpimän) kanssa. Itse työskentelen Wayne´s Coffeessa ja mielestäni meidän luomu Indian Chaista saa paljon enemmän makuja irti.

Odottavan äidin Babyteestä laitan suoran kopion kuvauksesta:
"Raskauden aikana on tärkeää huolehtia terveellisestä ja riittävästä ravitsemuksesta, sillä se vaikuttaa suoraan myös tulevaan lapseen. Tämä pätee myös teen valintaan. Luonnollinen Luomu Yrttiteesekoitus rooiboksesta, hunajapensaasta, ruusun kukan lehdistä ja laventelin kukista on hyvä valinta odottavalle äidille. Babytee 9 kk on erityisesti raskausajan tarpeeseen kehitetty sekoitus luonnollisia yrttejä, jotka rauhoittavat mieltä ja vähentävät ruuanhimoa. Sen miedon makeahko maku ja lempeä tuoksu tuovat hyvän mielen ja täten vaikuttaen kokonaisvaltaisesti hyvän olon tunteeseen."
Aivan ihana tee! Sopii hyvin rauhoittavaksi iltateeksi kaikille, ei tarvitse olla äiti eikä odottava :).

Ja neljäntenä Babytee lapsille:
"Pienten lasten tulisi juoda paljon. Tämä makeuttamaton ja luonnollinen yrttiteesekoitus, jonka tärkeät ainekset fenkoli, rooibos, anis, kamomillan kukat ja kumina ovat hyvä valinta lapsen janon tarpeeseen. Mieto sekoitus on oivallinen juoma pienimmille. Fenkolin ja kuminan yhdistelmä vaikuttaa rauhoittavasti lasten vatsassa. Ideaali janon sammuttaja on maultaan tasapainoinen ja lempeä, eikä sisällä aromeja tai sokeria. Mainio juoma myös äidille ja isälle."
Tätä tullaan myös varmasti käyttämään perheessämme; ensimmäisen kerran 7-vuotiaani suostui juomaan koko mukillisen ja oli kuulema tosi hyvää! Tähän yhtyy myös äiti.

Suosittelen lämpimästi vierailemaan Demmers Teehaus:ssa. Tunnelma on lämminhenkinen kuten omistaja Kirsikin. Teejuomia saa myös maistella ettei tarvitse ostaa "sikaa säkissä". Laatuja on todella paljon, luomuakin reilusti. Kannattaa käydä tutustumassa laatuihin heidän sivuillaan ennen käyntiä, jos ei halua koko päivää viettää ihmetellen ja ihastellen puodissa.

torstai 27. toukokuuta 2010

TUULI- JA VESISÄHKÖÄ

Viimeinkin saimme vertailtua sähkön hintoja ja valittua uuden energian tarjoajan. Luonnollisesti valitsimme sellaisen, joka tarjoaa sähköä, mikä on tuotettu vain uusiutuvista energialähteistä eli suomennettuna tuuli- ja vesienergiaa.

Ylivoimaisen tarjouksen tekee Vaasalainen Kraft&Kultur i Sverige AB (voimassa 31.5 asti). Tällähetkellä maksamme päiväsähköstä 7,05c/kWh ja yösähköstä 5,70c/kWh. Uuden sopimuksen myötä ympärivuorokautinen hinta tulee olemaan 2 vuoden määräaikaisella sopimuksella 5,20c/kWh, joten säästöä tulee mukavasti!

Tämä siis vain vinkkinä niille, jotka harkitsevat sähköntarjoajan vaihtoa! Kannattaa tutustua muutenkin Kraft&Kulturin sivuille, koska sieltä löytyi ainakin minulle uusi tuttavuus, Pohjoismaiden suurin luomutavaratalo.

TAHTOO LUOMUMARGARIINIA SUOMEEN!!!

Olemme juuri saaneet vietettyä tyttäreni 7-vuotisjuhlat. Innoissani taas leivoin kaikenmoisia herkkuja, joiden olisin toivonut olevan 100% luomua. Tämä ei valitettavasti onnistu, koska Suomesta ei saa luomumargariinia. Luomuvoita kyllä löytyy, mutta meidän perheessä tarvitaan maidotonta ja myös vegaanit varmaankin sellaista kaipailevat.

Olen ollut yhteydessä useisiin luomutukkureihin ja -kauppoihin, jotta saisin tämän eräänlaisen unelmani toteutettua. Kaikilta on tullut sama vastaus; tuote vaatii kylmäkuljetuksen, joten emme lähde mukaan. Muutamalta odottelen vielä vastausta, joten ei lannistuta!

Margariini tai paremminkin margariinit, jotka olen löytänyt ovat Bionan. Niitä on kolmea erilaista; Omega 3, auringonkukka ja oliiviöljy. AIVAN mahtavia ja terveellisiä. Mutta kuka auttaisi saamaan ne meillekin???

Toinen, jota en ole Suomesta löytänyt, on luomuleivinjauhe. Vuosi sitten kannoin sitä kasan Wienistä, mutta nyt on varasto ehtynyt. Myöskään valmistaja ei tiennyt mistä saisin lisää...Mielelläni kyllä hakisin Wienistä ja nauttisin siellä lounaan jossain upeassa luomukasvisravintolassa...

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

TULIVUOREN PAREMPI PUOLI


Kyllä niistä tulivuorista jotain hyvääkin saadaan! Tämä tuote on todellakin sellainen.Seuraava kuvaus on lainattu maahantuojan Nettex:n sivuilta:
"Dr. Mud -laavasavituotteet on valmistettu 2 miljoonaa vuotta vanhasta vulkaanisesta laavasavesta ja huippulaatuiseksi Cold Spring-mineraalivedeksi luokitellusta lähdevedestä. Raaka-aineet saadaan Pohjois-Kiinasta, alueelta, jonka tulivuoret ovat purkautuneet jatkuvasti noin 2 miljoonaa vuotta. Alueen pitkän talven keskilämpötila on -31°C ja alue on puhdasta ja saasteetonta. Tulesta, tuhkasta, laavasta, savesta ja mineraalivedestä syntyy maailman mineraalirikkain ja puhtain hoitosavi. Ei hajusteita, ei väriaineita, ei säilöntäaineita."
Kuulostaa täydelliseltä, eikö vain? Puhdasta luonnontuotetta! Olen kokeillut kaikkia neljää tuotetta, shampoota, vartalo-, kasvo- ja jalkahoitoja, jo usean viikon ajan.Tosin en lähellekään niin säännöllisesti kuin ohjeissa neuvotaan 2-3 krt viikossa, vaan itse n.kerran viikossa saunomisen yhteydessä. Silti olen pystynyt havainnoimaan tuotteiden vaikutuksen.
Shampoo on erittäin hyvä päänahan hoitoon, omat kutinani katoavat taivaan tuuliin. Olen myös kokeillut jättää hoitoaineen laittamatta, koska tuote on niin ravinnerikas ja hoitava, eikä hoitoainetta tosiaankaan tarvitse. Apua saavat myös ne joilla on hiustenlähtöä ja hilseilyä. Koska shampoo korvaa hiusten menetetyt ravinteet, se ehkäisee myös haaroittumista. Ja parasta, sisältää vain lähdevettä ja laavasavea! Miinuksena mainittakoon järkyttävä hinta, n.34 € sekä shampoopullon kammottava ulkonäkö(kuvassa).
Kasvomuta sisältää edellisten lisäksi ginsengiä ja kasviöljyä. Muta ravitsee ihoa, ehkäisee vanhenemismuutoksia, poistaa tulehduksia, hoitaa auringon aiheuttamia ihovaurioita ja vaalentaa ihon pigmenttiä(?).Voin kyllä sanoa, että 60 mineraalia ja hivenainetta hoitavat ihoa loistavasti ja muta on helposti käsiteltävää. Koostumuksena pidän myös enemmän tästä vaihtoehdosta, että muta on jo valmiina tahnana, eikä itse tarvitse jauheesta sitä valmistaa.
Jalkamutaa olen käyttänyt vain varpaisiin, koska koekaniinina joskus tuotetestaukset menevät päällekkäin ja kantapääni olen saanut kuntoon muilla keinoilla. Tämän pitäisi ravita jalkoja, poistaa pahaa hajua ja hoitaa jopa kynsisilsaa.Taidankin laittaa mieheni testailemaan tätä ;) ja kerron tuloksista myöhemmin...
Vartalomuta on loistava!Hoidon jälkeen iho ei kiristä eikä kutise. Laavan ja lähdeveden lisäksi se sisältää ginsengiä ja ruusuvesiöljyä.Käyttötarkoituksia on todella paljon; elimistön puhdistus, aineenvaihdunnan tukeminen, kuona-aineiden poisto, kosteuttaminen, ihon kiinteytys jne...Lukekaa ihmeessä Nettexin sivuilta lisää.
Olen todella ihastunut näihin kaikkiin neljään. Hinnat tuntuvat aluksi melkoisen kovilta, mutta kun esim. kasvomuta on pakattu 5x15g pusseihin, jää pussille hintaa n.6 € ja yksi pussi riittää ainakin minulla n. 2 hoitoon, vaikka levitän kaulallekin. Ehkäpä paketin voisi jakaa ystävän kanssa! Vaikeahkoksi olen kokenut sen, että tuotteita täytyy hieroa ihoon n. 5 minuuttia, mutta saunan jälkeen lämpöisenä se onnistuu ihan ok.

maanantai 3. toukokuuta 2010

TERVEELLISEMPÄÄ SUOLAA



Olen muutaman viikon ajan testaillut uusia kotimaisen Tuisa-tuotteen valmistamia Terve pöytään tomaatti- ja yrttisuolaa.Niissä käytetty kristallisuola on puhdasta ja mineraalirikasta luonnonsuolaa. Seoksissa ei myöskään ole keinotekoisia lisä- tai säilöntäaineita. Täytyy kyllä sanoa, että ovat aivan mainioita! Makua riittää, enkä ole ruokaa keksinyt mihin ne eivät sopisi. Käytän näitä siis suolan korvikkeena, en lisää muuten enää suolaa ruokaan.
Himalajan tomaattisuola on erinomaista mm. italialaistyylisiin ruokiin; pizzan mausteeksi, patoihin, kastikkeisiin ja keittoihin.Tomaatin ja suolan lisäksi mausteena on basilika.
Himalajan yrttisuola on monipuolinen yleismauste, joka käy erityisen hyvin kasvisruokiin, keittoihin ja salaatteihin. Toimii myös hyvin vaikkapa kananmunaleivän päälle ripoteltuna.Suolan lisäksi sisältää persiljaa, basilikaa, liperiä, meiramia, rosmariinia, timjamia, sipulia ja valkosipulia.
Hyvän maun lisäksi kristallisuolalla on muitakin hyviä ominaisuuksia; käyttö tasapainottaa verenpainetta, voi jopa laskea sitä. Tämä edellyttää, että suolaa käytetään kohtuudella. Ihmisen keskimääräinen tarve on 5g päivässä. Kristallisuola on kuitenkin aina paljon parempi vaihtoehto kuin tavallinen suola.
Kristallisuola on ollut miljoonia vuosia kahden mannerlaatan välissä, jossa se on rakenteeltaan muuttunut, eli kristallisoitunut. Tässä muodossa olevat mineraalit ovat lähes hyytelömäisiä, niin pieniä, että ne imeytyvät helposti ja nopeasti solukalvon läpi, jolloin kehomme voi käyttää ne paremmin hyödykseen. Suoloissa, jotka eivät ole käyneet läpi puristusprosessia, mineraalit ovat niin karkeassa muodossa, että ne eivät läpäise solukalvojamme. Lisäksi kristallisuola on täysin puhdasta suolaa kun taas merisuola sisältää raskasmetallia ja saasteita.
Makuja on vielä 4 lisää; aromisuola, hot shot, sitruuna-pippuri ja valkosipuli,varmasti jokaiselle jotakin!
Helsingissä tuotteita myyvät ainakin Luontaistuotekeskus Vesanto ja Era Nova bookshop
Vantaalla Sisustus Mingo ja Luontaistuote Marjaterttu
Tuotteita voi tiedustella myös suoraan Tuisa-tuotteilta.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

YLEISPUHDISTUSAINE


Millaisia kokemuksia teillä on ekologisista puhdistusaineista? Itse olen käyttänyt ainoastaan Urtekramin Unirenia (minulla vielä vanhanmallinen pullo), muistaakseni olen ostanut sen Ruohonjuuresta. Pullo on kestänyt niin tuhottoman kauan etten oikein malta odottaa, että pääsisin jotain muutakin kokeilemaan.Pullo on litran ja puhdistukseen suositellaan 20 ml/ 5l vettä.Yleensä olen laimentanut sitä suihkepulloon eli tulee kyllä litrasta monia monia suihkepullollisia... Tuote toimii ihan ok vaikkei mikään lianräjäyttäjä olekaan. Tuoteselosteen mukaan soveltuu myös pyykinpesuun. Kokemuksia kellään? Tosi kivasti on tullut ainakin ekokauppoihin uutuuksia ja myös tuotteiden ulkonäköön on alettu kiinnittämään huomiota, mikä on mielestäni tervetullutta!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

2.KYSELYN TULOKSET

Tulos on varsin selkeä: yli puolet vastanneista on sitä mieltä, että luomu on liian kallista. Yhdyn vastanneisiin! Mutta miksi se on niin? Taitaa olla loputon oravanpyörä -> kun on liian korkeat hinnat, luomu ei mene kaupaksi, eikä tuottaja voi laskea hintoja. Näin ainakin kotimaisilla tuottajilla, mutta entäs tuontielintarvikkeet? Kuten olen jo aiemmin maininnut, olin aikeissa perustaa luomukauppaa ja olen tutustunut ulkomaisten ja kotimaisten tukkureiden hintoihin perinpohjin. Ymmärrän kyllä, että jokainen tavoittelee maksimaalista voittoa, mutta moni tuote on rajusti ylihinnoiteltu. Voisiko olla mahdollista, että hieman hintoja laskemalla, menekki olisi suurempi ja sitä myötä myös kauppiaan tulot? En tiedä, onko missään muussa maassa luomu näin kallista. Valistakaa, ken tietää. Itse rakastan mennä muualla Euroopassa kauppaan ja todeta, että luomuhinnat ovat hyvin lähellä ei-luomuja. Ja luomua saa jopa tarjouksena, mihin en ole täällä IKINÄ törmännyt normaalissa ruokakaupassa.
Toinen asia, joka tuli ilmi, on että edelleen kaupoista on vaikea löytää luomua. Olin ehkä hieman huonosti muotoillut kysymyksen, koska nyt vasta tajusin, että se voi tarkoittaa kahta asiaa; joko kaupoissa on liian vähän luomutuotteita taikka ne on vaikeasti löydettävissä hyllyistä. Itse päätin nyt pistää kampanjan pystyyn, toivottavasti yhdytte tähän! Jos luomutuotetta ei ole merkattu kunnolla hyllyn hintalappuihin, esim. vihreillä kehyksillä, annan palautetta. Palaute lähtee myös siitä, että luomuvihannekset ja -hedelmät eivät löydy samasta paikasta, vaan ne on ripoteltu ympäri osastoa. Myös, jos jokin haluamani tuote tyystin puuttuu, on palautteen paikka. Tähän asti olen antanut palautetta päivittäistavarakaupoille, joilla on mielestäni hyvin kattava luomuvalikoima. Erityisen hyvänä pidin mm.Helsingin Asematunnelin S-markettia. Hiljattain se remontoitiin, enkä ole vielä perehtynyt nykyiseen tilanteeseen, mutta toivottavasti on vielä yhtä kattava. Eli: antakaa kauppiaille palautetta niin risuina kuin ruusuinakin, jotta luomut löytyvät ja pysyvät kaupoissa!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

KEHON PUHDISTUSTA JALKAPOHJIEN KAUTTA


Sain testattavakseni elimistön puhdistukseen tarkoitettuja Kawase Takara- jalkapohjalaastareita. Minun kiinnostukseni heräsi faktasta, että ne ovat 100% luonnontuotteita.
Tohtori Itsuko Kawase vietti yli 26 vuotta japanilaisissa metsissä tutkien puita ja kasveja, kunnes hän alkoi ymmärtämään miten luonnonkasvit pystyvät toimimaan päästäkseen eroon tuottamistaan tai itseensä imemistään ei-toivotuista aineista. Tätä samaa osmoottista prosessia hän on hyödyntänyt kehittämissään jalkapohjalaastareissa, jotka koostuvat 33:sta luonnonraaka-aineesta. Näillä aktivoidaan lymfajärjestelmämme suodattamaan myrkyt ulos. Keho puhdistuu, jolloin turvotukset ja kivut helpottuvat. Myös unen luvataan parantuvan ja vastustuskyvyn kohoavan.
Toki laastareita voi käyttää myös suoraan kipukohdissa, mutta jalkapohjia suositaan akupunktiopisteiden takia. Tällöin laastarin voi asettaa haluamiensa elimien kohdalle. Pussista ja maahantuojan Nettexin sivuilta löytyy ohjeet.
Tuotetta suositellaan käytettäväksi 3-6 kertaa vuodessa 5:n päivän kuureina. Tosin jos lähtökohta on huono, voi hoitokuuri kestää vaikkapa kuukaudenkin. Tarpeen huomaa laastarin väristä; kun myrkkyjä ei enää poistu, yön aikana laastari ei myöskään värjäänny enää.
Suositeltavaa olisi myös käyttää laastareita silloin, kun käydään hoidoissa, esim. hieronnassa, joka vapauttaa kuona-aineita. Painonpudotuksen ja kovan fyysisen harjoittelun aikana on myös hyvä saada kuona-aineet poistettua.
Omat kokemukset: Käytin laastareita viitenä yönä, eikä väri muuttunut ensimmäisestä viimeiseen mitenkään, aamulla väri oli rusehtavan-vihertävä ja koko makuuhuone sekä vuodevaatteet pahanhajuisia. Laastarit pysyivät hyvin paikoillaan koko yön. Myöskään muita puhdistusreaktioita (vessassa juoksentelua, janoa tai muuta) ei ilmennyt. Tahtoisin kyllä vilpittömästi uskoa tuotteeseen, koska se on patentoitukin sekä Japanissa että USAssa. Kuvittelin kehoni olevan suht vapaa kuona-aineista, koska käytän kokoajan ShineClubin Livexiä, joka puhdistaa kehoa kurkuman ja latva-artisokan avulla. Ja tähänkin tuotteeseen uskon, koska olen käynyt läpi puhdistusreaktiot...
Siis, onko kenelläkään näistä kokemusta? Jos jollain laastarien väri on lähtenyt vaalenemaan, kertokaa ihmeessä, jotta saataisiin muunkinlaisia kokemuksia.Tosin ei laastarin väri kaikkea kerro, vaan oma olotila aamulla. Mutta kun se nyt mainitaan ohjeissa, haluan myös varmistua, että näin voi tapahtua...

tiistai 13. huhtikuuta 2010

KYLPEMISEN ILOA


Ekologiton paheeni on kylpeminen. Rakastan kylpyammetta ja hetken rauhoittumista siellä hyvän kirjan kanssa. Ja kylpemiseenhän tarvitaan jotain kivoja öljyjä/ suolaa tai muuta millä samalla hoitaa ihoa. Itse olen erittäin ihastunut suolakylpyyn, joka tasapainottaa ihon happovaippaa. Kärsin ajoittain kutisevasta ihosta, mutta suolakylvyn jälkeen olo on aina kutisematon. Toki suolasta voi tehdä vaikkapa pelkän jalkakylvyn. Olen käyttänyt rakeista Akamutin vaaleanpunaista Himalayansuolaa, joka on puhtainta saatavilla olevaa suolaa. Se sisältää kaikkia mineraaleja ja johdannaisia, joita esiintyy ihmiskehossakin. Suolakylpy saattaa alentaa myös kuumetta ja lievittää lihaskipuja. Suositeltava aika suolavedessä rentoutumiseen on vähintään puoli tuntia, tämän sanotaan vastaavan 3:n päivän puhdistumista.
Toinen kiva on Akamutin Kelp powder-merilevä. Tämä on ikivanha ihon apulainen, jota japanilaiset paljon käyttävät.Sisältää runsaasti mineraaleja ja jodia. Rooman ajoista lähtien tätä on käytetty mm. hoitamaan psoria ja muita iho-ongelmia.Itse pidän merentuoksusta, jonka se tuo tullessaan, mutta tyttäreni mielestä tuoksu on ällöttävä. Käytän sitä myös ihan kasvonaamiona. Ainoa miinus on se, että kylpyamme pitää pestä aina Kelpin jälkeen, se jättää vihreät raidat laidoille.
Saippuoita olen kokeillut montaa erilaista luomuna, mutta enpä osaa niistä paljoa eroja sanoa. Jokaisella on oma mieltymyksensä tuoksun ja koostumuksen suhteen. En ole tainnut ainoaankaan saippuaan pettyä, mutta muutamaa vakiolaatua tilailen. Bentley organicsin saippuat ovat peruskamaa hyvällä hinnalla. Se mikä minua vain kummastuttaa, miten saippua voi olla esim.syväpuhdistava tai rauhoittava? Voiko muutaman sekunnin kosketus ihoon vaikuttaa mitenkään? Kotimainen OleHyvä toimii niin moitteettomasti kuin saippua vain voi, tosin heidän shampoisiin ja hoitoaineisiin en ole ollut tyytyväinen, vaikka monia olen kokeillut. Shampoot eivät pese riittävän hyvin, eivätkä hoitoaineet selvitä hiuksia. Plussana tosin, että niitä saa täyttöpalveluina ekokaupoista.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

KUKA USKOO VIELÄ KOTIRUOAN RIITTÄVÄN KEHON HYVINVOINTIIN?


Suoraan sanottuna en ainakaan minä. Saamme niin paljon lisäaineita, ilmansaasteita ja ravinneköyhää ruokaa kehoomme, etten pysty uskomaan väittämään "kotiruoasta saa kaikki tarvittavat vitamiinit".
Tilaan Luontaisterveys-lehteä, koska perheessämme käytetään lisäravinteita ja olen niistä erittäin kiinnostunut muutenkin. En siis kemiallisesti valmistetuista vaan luonnollisista; ns.tiivistetystä ravinnosta. Juuri ilmestyneessä numerossa käsitellään paljon osteoporoosia(luukatoa)sekä sydän-ja verisuonisairauksia. Oma mielipiteeni näistä on jopa melko jyrkkä; toki perimälläkin on vaikutusta, mutta mielestäni ne ovat itseaiheutettuja elintapasairauksia. Löysin n. kuukausi takaperin vihdoinkin puhtaat luonnonmukaiset lisäravinteet, joilla meidän perhe tästälähin ennaltaehkäisee kyseisiä sairauksia.Kriteerini myös tuotteille ovat tiukat, mutta Shineclub täyttää nämä. Vakuutuin niistä jopa niin paljon, että ryhdyin myymään itsekin.
Luontaisterveys-lehdessä 2/10 pääkirjoituksessa kerrotaan osteoporoosin kivunneen vakavaksi kansansairaudeksi, jopa 400000 sairastaa tätä ja samanverran on ihmisiä joilla on osteopeniaeli eli alkava luukato!!!!!.Kokonaisluku lähentelee siis miljoonaa!!!!! Eikö tämä kuulosta kummalta maassa, jossa vauvasta lähtien tuputetaan maitoa, joka ehkäisee osteoporoosin ja vahvistaa luut ja hampaat?
En usko maitotuotteiden olevan ratkaisu, koska eiväthän japanilaisetkaan käytä ollenkaan maitotuotteita ja osteoporoosi on heillä olematonta. Toki suomalaiset eivät myöskään saa tarpeeksi D-vitamiinia, joka auttaa kalsiumia imeytymään, mutta onhan sitä lisättynä useissa maitotuotteissakin imeytymistä parantamaan. Minä sekä lapseni emme maitoallergian takia käytä maitotuotteita ollenkaan, mutta toki kaura- ja soijamaitotuotteita.Tästä syystä syömme lisänä kalsiumia, joka myös varmasti imeytyy; Shineclubin korallikalsium on luonnolllisessa pehmeässä muodossa ja sisältää myös D:tä ja magnesiumia tehostamaan imeytymistä. Tämä loistava tuote säännöstelee myös kehon happo-emästasapainoa, happamuus kun aiheuttaa valtavasti erilaisia sairauksia ja kipuja kehossa. Ja kun kalsiumin ottaa juuri ennen nukkumaanmenoa, sillä voi ehkäistä yöllä tapahtuvia aivoinfarkteja(happamuus liittyy myös tähän).
Yksi ruoka-aine, jolla japanilaiset ehkäisevät luukatoa, on natto, fermentoitu soijapapu. Shineclubin K2-vitamiini saadaan juuri tuosta natosta, luonnonmukaisesti viljeltynä vieläpä! K2:ta on tutkittu paljon 45mcg:lla, jolloin sen on todettu puolittavan sydän-ja verisuonisairauksiin kuolleisuuden. Shinen K2 on 100 mcg:nen, joten jokainen voi itse laskeskella tehoa...vastaavaa en ole markkinoilta löytänyt.
K2:n tehtävä on poistaa kalkkeutuneista verisuonista kalkit (toki myös muu kalsium lähtee mukaan, joka ei ole vielä kiinnittynyt) ja kuljettaa ne luihin > osteoporoosia voidaan ennaltaehkäistä sekä sen kehitys pysäyttää. Tällöin myös veri pääsee kiertämään suonissa vapaammin, jolloin verenpaine laskee ja voidaan ehkäistä sydän-ja verisuonitauteja. Tämä on todella ihmetuote, enkä luovu siitä ikinä! Myös 6-vuotiaani käyttää K2:ta joka toinen päivä, koska tämähän on vain puhdas luonnontuote ja lasten luiden vahvistaminen pienestä pitäen on todella tärkeää.
Hyvä huomio lehdessä oli myös se, että miksi on unohdettu Hippocrateen sanat "ruoka olkoon lääkkeesi"? Nykypäivänä puhutaan paljon siitä, että kyllä kunnon kotiruoka riittää vitamiinien, mineraalien ja hivenaineiden saantiin, eikä tarvita mitään lisäravinteita. Samoihin sanoihin törmään myös esitellessäni ja myydessäni lisäravinteita. Silti kun näen miten ympärilläni olevat perheet syövät (älkää pahastuko), en näe paljoa "kunnon kotiruokaa". Mielestäni sitä eivät ole vehnäleivät, keksit ja pullat, sokerimurot, valmisruoat, sokerijuomat (ja varsinkaan sokerittomat juomat, jotka on makeutettu jollain epäluonnollisella), valkoinen pasta ja riisi, tuoreiden vihannesten puuttuminen lautaselta, hedelmien vähyys jne...Mitä ihmiset siis pitävät kunnon kotiruokana? Valmislihapullia ja nakkeja? Herätys, niillä ei valitettavasti pitkälle pötkitä! Siis varsinkin, jos nämä ovat arkipäivää, tarvitset lisäravinteita, muuten keho alkaa kremppailla. Ja huom!!näin käy myös lapsilla; levottomuutta, keskittymiskyvynpuute, vatsakipuja, päänsärkyä, masennusta...
Kauhuissani kuuntelen eskarilaiseni kertomuksia ruoista, joita eskarissa tarjotaan; ei löydy viikkoa jolloin ei esim. nakkeja olisi jossain muodossa. Listalla tosin ei näin usein, mutta keittäjällähän valta on mitä laittaa. Moni lapsi ei myöskään kuulemma syö ollenkaan vihanneksia...Eli lapsiperheissä pitää ottaa myös huomioon kodin ulkopuolella syödyt ruoat.
Meillä syödään kotona hurjasti enemmän vihanneksia ja hedelmiä, kuin keskivertoisesti, mutta silti käytämme lisäravinteita. Toki emme unohda herkutteluakaan, mutta leipomisessakin on helppoa korvata valkoiset sokerit ja jauhot hieman paremmilla vaihtoehdoilla, vaikkapa speltillä ja intiaanisokerilla. Kun lisäravinteet tulevat luonnosta ja ovat tiivistettyä ruokaa, ei sivuvaikutuksia ole, vaan ne tekevät meille pelkkää hyvää. Ja vaikutuksenhan saatat todeta vasta vanhuksena, kun ei tarvitse kärsiä vaikkapa osteoporoosista ja se on sen arvoista!
Lähetin sähköpostia Osteoporoosiliittoon K2:n tiimoilta, mutta kuka haluaa arvata onko vastausta kuulunut? Ei tosissaan ole ja minua kyllä valistettiinkin, että turhaa työtä oli, lääketeollisuus se jyllää sielläkin...Todella surullista, koska tämä tuote todellakin toimii. Toivonkin teidän, lukijani, kertovan K2:sta eteenpäin! Jokainen varmasti tuntee ihmisiä joilla on osteoporoosia joko itsellä tai suvussa taikka haluaa sitä ennaltaehkäistä. Ja miksipä ei haluaisi heitä tai itseään auttaa? Shine Clubin sivuilta löytyy asiakastarinoita, joita tyytyväiset asiakkaat ovat lähettäneet. Tässä yksi uskomaton tarina K2:sta, lukekaapa "K2 pelasti minut leikkaukselta".

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

IHANIA VOITEITA LAPSILLE


6-vuotiaalla tyttärelläni on aina ollut pieniä kutisevia läiskiä, joten voiteita on tullut kokeiltua varmasti kymmeniä. Kaikki viimeisimmät ovat olleet mahdollisimman luonnollisia ja puhtaita, mielestäni parhaiten toimivat vain muutamaa raaka-ainetta sisältävät. Kuvassa olevat Beelief botanicsin "mehiläistuotteet" ovat suosikkejamme monikäyttöisyytensä puolesta.Ne ovat erittäin hoitavia ja toimivat vaikeimmissakin tapauksissa, sekä aikuisilla että lapsilla. Pääraaka-aineena manteliöljy sekä mehiläisten aikaansaamat tuotokset ja ruusuvesi. Myös Akamutin Sheavoiteita on kokeiltu erilaisia, mutta parhaiten on toiminut ihan pelkkä puhdas sheavoi, jonka etuna on myös pienen purkin ääretön kesto, kuukausia...Eikä unohdeta puhdasta Aloe Veraa, meillä käytetään hyväksi todettua Pure nuff stuffia.
Koko ihon rasvauksessa olen ollut tyytyväinen muutamaan tuotteeseen; Aubrey organicsin Natural baby&kids on riittävän kosteuttava ja lapseni mielestä tuoksuu karkille, jolloin hän mielellään levittelee sitä itsekin. Logonan Calendula baby moisture cream on jo vähän tuhdimpaa, mutta hyvin imeytyvää, ehkä enemmän talvivoide. Laveran tuotteista pidän siksi, että niissä erikseen mainitaan sopivuus homeopatian kanssa, jolloin ne eivät sisällä yrttien ja kukkien uutteita. Esimerkiksi diaper creamia("vaippavoidetta") olemme käyttäneet muuhunkin kuin pepun punoitukseen, koska se sisältää ihoa rauhoittavia aineita, mm. mehiläisvahaa, sinkkiä ja tyrniöljyä. Tosin toimii pepunpunoituksessakin niin hyvin, että illalla laitettaessa aamulla ei ole jälkeäkään mistään. Ja sitten kestosuosikkimme; koko vartalolle tarkoitettu Green People:n Organic children sarjan Aloe Vera-calendula(kehäkukka)-vartalovoide. Toimii myös aftersunina, viilentää ihoa kivasti. Imeytyy hyvin ja pitää ihon kosteutettuna rasvauksen välit.
Yhteisiä vaikuttavia aineita kaikille edellämainituille ovat mm. aloe vera, jojoba, kehäkukka, mehiläisvaha ja sheavoi.
Taitavat kaikki olla tilattuja kahdesta lempikaupastani; The Organic bodycareshopista ja BCE-Europesta.Osaisiko joku suositella hyvää kotimaista tuotetta yleiseen kosteuttamiseen sekä pienille kuiville läikille?
Tällä viikolla Ronjalla oli huulet tosi kuivana ja suunpieli aukesi myös. Laitoimme ehkä neljä kertaa Shinen jojobaöljyä ja suunpieli onkin jo terve. Tulen aina suunnattoman onnelliseksi, kun löytyy jokin luonnontuote, joka todellakin toimii!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

ASTIANPESUKONEAINEONGELMAT RATKAISTU?

Kyselin aikaisemmin, että mitä ihmettä tehdä, kun olen kokeillut muutamaa ekologista astianpesukoneainetta, mutta puhdasta ei tule. Olen siis käyttänyt Ecoverin tabletteja sekä Sonettin pulveria. Eräs lukija ehdotti pesupähkinäpulveria. Kävin hakemassa sitä Ruohonjuuresta, jossa myyjä oli kyllä hieman epäileväinen...Testattuani olen kumminkin ihan tyytyväinen! Ainoastaan yhteen astiaan jäi rasvaa, jolla olin mitannut sulatettua margariinia piiraaseen. Ja jos jokin aine on ekologinen, niin tämä kyllä on varmasti. Ei myöskään sisällä silikaatteja, joita on muissa ekologisissa pesuaineissa ja ne tukkivat pesukoneen vedensyöttöä. Pesin kylläkin koneen kuumimmalla ohjelmalla, 55-65 astetta, koska pesupähkinäpulverissa on ohje, että soveltuu parhaiten yli 60 asteiseen pesuun. Eli vieläkään en pääse käyttämään eco-ohjelmaa...Joten vinkatkaa, jos olette löytäneet ekologisen pesuaineen astianpesukoneeseen, joka toimii matalammissakin lämpötiloissa, Kiitos!
Ja ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!!!

perjantai 26. maaliskuuta 2010

GREEN PEOPLEa saa viimeinkin Suomesta!

Hehkuttamani Green People- tuotesarja rantautuu Suomeen! Ihonhoitotuotteita on jo saatavana Kluuvin apteekista ja toukokuusta lähtien myös Sokos ja Stockmann ottavat tuotteet valikoimiinsa. Aluksi käsittääkseni Suomeen tulee vain ihonhoitotuotteita ja kysynnästä riippuen repertuaari saattaa laajentua myös hiustenhoitotuotteisiin.
Sain kunnian jutella tuotteista Green People:n perustajan ihastuttavan Charlotte Vøhtzin kanssa, joka kyllä tekee henkilökuntansa kanssa todella suurella sydämellä töitä. Missiona pienentää edes hiukan maailman kemikaalikuormaa, kiitos!!!Suosittelen kaikille luonnollisesta kauneudesta kiinnostuneille lukemaan hänen kirjansa "Naturally gorgeous"- luonnollisesti upea. Kiinnostavien tarinoiden lisäksi kirja on kaunis ja teksti helposti ymmärrettävää. Tällä hetkellä löytyy vain englanninkielisenä, mutta ehkäpä saamme sen vielä suomeksikin.
Edellisen Green People juttuni jälkeen olen kerennyt taas kokeilla lisää muutamaa uutta tuotetta...ja ihastunut niihin! Etenkin vartalon kuorinta, Sugar scrub, on tullut jäädäkseen suosikkeihini. Mistään aiemmista kuorinta-aineista ei ole jäänyt samanlaista kosteuttavaa tunnetta iholle, johtuen varmaankin sheavoista ja kookoksesta. Jos kuorit jalkapohjia, täytyy vain muistaa, että ennen kuivausta jalat ovat todella liukkaat. Luin kyllä asiasta purkin kyljestä, mutta silti venyin lähelle spagaattia noustessani kylpyammeesta ;)
Myös kasvojen päivävoide, day solution spf 15, on mielestäni mainio varsinkin nyt, kun kevätaurinko alkaa paistaa. Se sisältää mm. aloe veraa, vihreää teetä ja kamomillaa. Kosteuttavia, rauhoittavia ja tasapainottavia luonnonantimia.
Tein myös uuden aluevaltauksen meikkien puolelle, ensimmäiseksi testailen tuuheuttavaa ripsiväriä. Lupaukset, että se ei suttaa, erottelee ja pidentää, pitävät oikein hyvin paikkansa. Ripset jäävät kuivuttuaankin joustaviksi ja toisen kerroksen levityskään ei klimppiinnytä. Ripsari kestää jotenkuten kosteudenkin, en ole kertaakaan muistuttanut pandaa, kuten vaikkapa Dr.Hauschkan kanssa. Tosin suoraan naamalle suihkutettu vesi suihkepullosta alkoi valuttamaan mustia raitoja.
Vaikka olenkin erittäin iloinen tuotteiden saapumisesta Suomeen, aion silti itse jatkossakin tilata tuotteeni Englannista tutusta nettikaupasta.Meikit löytyvät Green People:n omilta sivuilta. Valitettavasti raha menee edelle, koska Suomessa joudut maksamaan niistä tuplahinnan.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

PURE NUFF STUFF


Pure nuff stuff, hauska nimi! Ja hyviä tuotteita luonnon antimista. Tällä hetkellä heillä ei ole vielä sertifikaatteja muita kuin BUAV:n "bunny and stars", joka takaa ettei tuotteita ole testattu eläimillä. He kylläkin valmistelevat sivujaan ja tuotekohtaisia INCI-listoja vastaamaan kysymyksiin mistä raaka-aineet tulevat ja mitkä on luomua jne.
Tuotekehittely on lähtöisin ystävyksistä, jotka alkoivat tutkia mitä kaikkea heidän käyttämänsä kosmetiikka ja ruoka sisältävät... ja kauhistuivat tuloksista. Siitä alkoi saippuan keittely kotona ja tuotevalikoima onkin mukavasti laajentunut tähän päivään mennessä. Ystävykset ovat erittäin tarkkoja raaka-aineista, joten voimme olla varmoja, että mitään ylimääräistä tuotteista ei löydy.
Olen käyttänyt heiltä jo aikaisemmin kertomaani Avocado cleanseria,joka toimii vallan mainiosti meikin ja kasvojen puhdistuksessa. Siinä on mukana myös hieman ihoa kuorivia ainesosia, joten pintakuiva iho kiittää. Cream dream-kasvovoide on todella täyteläinen,mutta silti kasvoilla kevyt. Sisältää sheavoita ja aprikoosin kivestä öljyä. Valittavana tuoksuton taikka tuoksuilla, itselläni ainoastaan tuoksuttomasta kokemusta. Aloe Vera ihogeeli on loistava! Pelkkää aloe veraa, joka on saatu geelimäiseksi hitusella guarkumia. Käytän kutinoihin ja kasvoille, kesällä ykkönen itikanpuremille ja auringonpolttamiin. Monesti myös ruoanlaitossa tulee pieniä palovammoja, aloe veralla olen parantanut kaikki nopeasti. Tilasin myös kerran shampoon ja hoitoaineen, jotka oli tarkoitettu kuivalle päänahalle,jollaisesta ainakin minä kärsin talvella. Oikein toimivia, päänahka on parempi, kun säännöllisesti käyttää.
Olen tilannut tähän asti Pure nuff stuffit The organic bodycare shopista, mutta myös valmistajan omilta sivuilta tilaaminen onnistuu. Systeemi on vain mielestäni hieman outo. Tilauksenteon jälkeen he hyväksyttävät postimaksut ja hyväksyttyäsi ne, teet vielä uudestaan tilauksen. No, jokainen tyylillään. En saanut mitään osviittaa postimaksuista, koska eivät suostuneet arvioimaan ilman tehtyä tilausta.Joka tapauksesaa tuotteet ovat tilaamisen arvoisia, tekee sen tilauksen nyt sitten mistä vaan:)

perjantai 19. maaliskuuta 2010

MEIKINPUHDISTUSAINEITA



Milläs konstilla saatte meikit puhdistettua? Itse olen kokeillut laajan skaalan luomu- ja luonnontuotteita. Kaikki kyllä puhdistavat hyvin, ehkä lähinnä on kyse millaisesta koostumuksesta tykkää.
Kuvassa ne, jotka nyt löytyvät kotoa. Sante on makuuni liian löysää, mutta monitoimituote, koska se on 3 in 1 eli sisältää kasvoveden, puhdistusvoiteen sekä kosteutuksen. Kätevä siis matkoilla!
Laveran basis sensitive on taas ihanan täyteläistä, puhdistaa meikin ehkä jopa tehokkaammin kuin Sante. Tosin Santen purkissa ei mainitakaan erikseen sen olevan meikinpuhdistamiseen vaikka olen tilannut jostain nettikaupasta kohdasta meikinpuhdistajat.Pure nuff stuff on taas yksi upeista sarjoista, jonka olen löytänyt (tilaan sitä TheOrganicBodycareshopista).Purnukat ja purkit ovat freesin näköisiä ja tuotteet hyviä. Avocado cleanser on erityisen hyvä kuivalle ja pintakuivalle iholle, koska se on samalla lievästi kuoriva.
Voiton kumminkin vie kaksi tuotetta, jotka eivät ihan varsinaisesti ole meikinpuhdistukseen pelkästään valmistettuja; neitsytöljyt kookos sekä jojoba. Molemmilla meikit puhdistuvat täydellisesti ja samalla kasvot saavat kosteutuksen.Jojoban etuina sanottakoon, että on tuoksuton ja tappaa bakteereja sekä hillitsee talirauhasten toimintaa. Kookosöljyssä taas huumaa tuoksu ja se myös vaikuttaa ryppyihin.Molemmat ovat muutenkin monikäyttöisiä päästä varpaisiin. En ole eroa huomannut erimerkkisten kookosöljyjen välillä, kunhan ostaa tosissaan neitsytöljyä(on kiinteää purkissa, mutta muuttuu juoksevaksi ihon lämmöstä). Jojobaa olen käyttänyt ainoastaan Shinen tuotteena, siitä voit halutessasi kysellä minulta lisää. Todettakoon siis, että kyllä luonto on ollut taas viisas!